Opetusministeriön rahoituspäätökset vuodelle
2002
Opetusministeriö tekee opetus- ja kulttuuritoimen
rahoituslain mukaiset ylläpitäjäkohtaiset rahoituspäätökset
pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen
päätös tehdään edellisen vuoden lopulla seuraavaa
vuotta koskien ja lopullinen tarkistuspäätös varainhoitovuoden
joulukuussa. Lisäksi rahoituspäätöksiä tehdään
varainhoitovuoden aikana mikäli oppilaitosverkostossa tapahtuu muutoksia
syyslukukauden alussa. Näiltä sivuilta löytyvät vuoden
2002 viimeisimmät rahoituspäätökset.
Lukuohje
Raportit ovat html-muotoisia. Jos raportti ei mahdu lukukelpoisena
näytöllesi, voit pienentää sitä selaimesi komennolla
"fontit - pienennä/decrease font".
Yleinen rahoituspäätösraportti
kuvaa tehtäväkohtaisen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen
jakautumista koulutuksen järjestäjttäin siten, että
kutakin järjestäjää vastaa yksi rivi raportilla. Raportti
on järjestetty omistajatyypeittäin aakkosjärjestyksessä.
Yksityiskohtainen rahoitusraportti
kuvaa koulutuksen järjestäjän rahoituksen muodostumista
koulutusmuodoittain, siten että eri rahoitusperusteiset koulutukset
ovat omilla riveillään. Haluamaasi kohtaan pääset selaimesi
"etsi/find in page" -komennolla antamalla hakusanaksi esim. koulutuksen
järjestäjän nimen tai nimen osan. Yksityiskohtaiset raportit
ovat isoja ja latautuvat hitaasti! (riippuu yhteysnopeudesta). Kokonsa
vuoksi ne saattavat myös aiheuttaa latausongelmia joidenkin selaimien
/ asetusten kanssa.
Päivitetty -sarake kertoo
sen päivämäärän, jolloin raportti on viety tälle
www-sivulle. Joskus rahoituspäätökset joudutaan uusimaan
kesken vuotta, jolloin sarake kertoo uuden rahoituspäätöksen
päivitysajankohdan.
Raporttien tulostaminen sellaisenaan ei ole suositeltavaa
niiden laajuuden vuoksi. Saat haluamasi osat raporteista siirrettyä
toisessa ohjelmassa (esim. Excel, Word, WP jne.) tulostettavaksi / käsiteltäväksi
seuraavasti:
1. Maalaa hiirellä haluamasi osa raportista ja siirrä
se leikepöydän (clipboard) kautta toiseen ohjelmaan komennoilla
"kopioi/copy" ja "liitä/paste".
2. Muuta tarvittaessa valitsemasi ohjelman sivun asetuksista
paperin asennoksi "vaaka/landscape"
3. Jos sarakkeet eivät ole siististi pystysuorassa,
maalaa hiirellä valitsemasi osa tai "aktivoi kaikki" ja muuta kirjasimeksi
(fonts) esim. "Courier" tai "r_ansi" sekä pienennä kirjasinkokoa
tarvittaessa. |