TÄYTTÖOHJE
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) 54 §:n ja asetuksen (806/1998) 19 §:n mukaan kuntien ja koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot tulee ilmoittaa tilastointipäivän (20.1.) tilanteen mukaisesti 10 päivän kuluessa tilastointipäivästä. Tietoja käytetään kuluvan vuoden rahoituksen tarkistamiseksi todellisen opiskelijamäärän mukaiseksi sekä tulevan vuoden yksikköhintojen ja ennakollisen valtionosuuden laskemiseksi. Tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.1. Yhteystiedot Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan tarvittaessa kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.2. Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärät Opiskelijamääriin ilmoitetaan Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2004 tilanteen mukaan. Opiskelijamääriin ei ilmoiteta yksityisopiskelijoita eikä maksullisena palvelutoimintana järjestetyn koulutuksen opiskelijoita; ks. ohjeen kohta 8.8. Muu koulutus. Oppisopimuskoulutus ja Aikuisten koulutustason kohottamisohjelmaan kuuluva koulutus (Noste-ohjelma) ilmoitetaan kohdassa Muu koulutus; ks. ohjeen kohta 8.8.Opiskelijaksi lukemista koskevat rajoitukset Opiskelija voidaan lukea rahoitukseen oikeuttavaksi opiskelijaksi enintään niin kauan kuin opiskelu voisi päätoimisesti suoritettuna kestää. (Rah.A 860/1998 17 §) Ammatilliset opinnot katsotaan opintotukiasetuksen (260/94)3 §:n mukaan päätoimisiksi, kun opintojen laajuus on keskimäärin vähintään kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti lukuvuodessa. Opintoja ei kuitenkaan katsota päätoimisiksi, jos opinnot suoritetaan etä- tai monimuoto-opiskeluna siten, että säännöllistä kontaktiohjausta tai -opetusta on vähemmän kuin yksi yhdenjaksoinen viikko kalenterikuukaudessa. Mikäli opiskelijalle on myönnetty opintojen suoritusaikaan edellä tarkoitettua (31 §:n 1 mom.) pidennystä, opiskelija voidaan ilmoittaa rahoitukseen oikeuttavaksi laskentapäivänä, mikäli opinnot ovat päätoimisia. Opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan 1 momentissa mainitussa ajassa (eikä hänelle ole myönnetty suoritusaikaan pidennystä) katsotaan eronneeksi. Eronneeksi katsotaan myös opiskelija, joka pätevää syytä ilmoittamatta on poissa opetuksesta, jos on ilmeistä, ettei hänen tarkoituksenaan ole jatkaa opintoja. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaisessa näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa opiskelijan opiskeluaika määräytyy tutkintojen perusteiden ja sen pohjalta laaditun opiskelijan henkilökohtaisen opiskeluohjelman mukaan. Tähän koulutukseen ei sovelleta ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 31 §:n 1 momentin säännöstä. Rahoituksen perusteeksi opiskelija voidaan tällöin ilmoittaa enintään niin kauan kuin opiskelu päätoimisesti suoritettuna kestää. Opiskelija saadaan samana laskentapäivänä ilmoittaa opiskelijamääriin rahoituksen saamiseksi vain yhdessä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa asetuksessa (806/1998) tarkoitetussa koulutuksessa. (Rah.A 860/1998 17 §) Samanaikaisesti lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa olevaa opiskelijaa ei enää vuoden 2002 alusta lukien ole voitu ilmoittaa opiskelijaksi kummassakin koulutuksessa (RahA 806/1998 30 §). Nuorisoasteen koulutuskokeilussa mukana oleva opiskelija ilmoitetaan siihen koulutukseen, johon hänet on ensisijaisesti otettu suorittamaan tutkintoa. Viimeinen kokeilun piirissä olevien opiskelijoiden sisäänottovuosi oli 2001 (638/1998, muutettu lailla 519/2000). Opiskelijamääriin ei saa ilmoittaa vaihto-ohjelmien perusteella Suomessa tilapäisesti opiskelevia ulkomaalaisia.2.3 Toinen aste Opiskelijamäärät ilmoitetaan koulutusaloittain jaoteltuina seuraavasti: Näyttötutkintoon valmistava koulutus on ensisijaisesti aikuisille suunnattua koulutusta. Kohdassa 2.3.3 ilmoitetaan opiskelijoiden iästä riippumatta ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Kohdassa 2.3.2 ilmoitetaan opiskelijat, jotka ovat ensisijaisesti aikuisille tarkoitetussa opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa.Toisen asteen opiskelijamäärästä (2.3) ilmoitettavat opiskelijat (yksikköhintaan vaikuttavat muut tekijät) 2.3.4 Erityisopiskelijat (muut kuin erityisoppilaitokset) Erityisopiskelijat ilmoitetaan koulutusasteittain sekä koulutusaloittain. Erityisopiskelijalla tarkoitetaan opiskelijaa, joka vammaisuuden, sairauden, kehityksessä viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi tarvitsee ja jolle annetaan erityisiä opetus- tai oppilashuoltopalveluja. Erityisopiskelijalle on tullut laatia (L ammatillisesta koulutuksesta 20 §) henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (A ammatillisesta koulutuksesta 8 §). Erityisopetukseksi ei katsota tukiopetusta, eikä ulkomaalaista opiskelijaa voida ilmoittaa erityisopiskelijaksi, ellei hän edellä mainituilla perusteilla tarvitse ja saa erityisiä em. tukipalveluita. Kohtaan 8.2 merkitään erityisopiskelijoiden lukumäärä koulutusaloittain yhteensä.2.3.5 Vammaisille opiskelijoille järjestettävä valmentava ja kuntouttava opetus Vammaisille opiskelijoille järjestettävän valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen opiskelijoiden ilmoittaminen edellyttää, että koulutuksen järjestäjälle on koulutuksen järjestämisluvassa annettu tämä erityiseksi koulutustehtäväksi tai järjestämisluvassa on tästä maininta kohdassa ”Muut määräykset”. Mikäli opetuksen järjestäminen perustuu järjestämisluvan kohtaan ”Muut määräykset” opiskelijat ilmoitetaan koulutusaloittain toisen asteen opiskelijamäärätiedoissa aloittain sekä kohdassa 2.3.5. Mikäli opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen koulutustehtävään erityisopetuksessa (erityisoppilaitos) opiskelijat ilmoitetaan kohdan 2.3 tai 2.4 opiskelijamäärässä aloittain ja kohdassa 2.3.5 sekä lisäksi 3.1:n alakohdissa joko 3.1.1 Erityisopiskelijat (erittely myös liitteellä 1) tai kohdassa 3.1.2 Muut opiskelijat. Kohtaan 8.3 merkitään sama opiskelijamäärä koulutusaloittain yhteensä.2.3.6 Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava koulutus Maahanmuuttajien valmistavan koulutuksen opiskelijoiden ilmoittaminen edellyttää, että koulutuksen järjestäjälle on annettu koulutuksen järjestämisluvassa erityiseksi koulutustehtäväksi järjestää maahanmuuttajille suunnattua ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta. Opiskelijat ilmoitetaan koulutusaloittain nuorten koulutuksen toisen asteen opiskelijamäärätiedoissa sekä kohdassa 2.3.6. Mikäli opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen koulutustehtävään erityisopetuksessa (erityisoppilaitos) opiskelijat ilmoitetaan kohdan 2.3 tai 2.4 opiskelijamäärässä aloittain ja kohdassa 2.3.6 sekä lisäksi 3.1:n alakohdissa joko 3.1.1 Erityisopiskelijat (erittely myös liitteellä 1) tai kohdassa 3.1.2 Muut opiskelijat. Kohtaan 8.4 merkitään sama opiskelijamäärä koulutusaloittain yhteensä.2.3.7 Talouskoulu Kotitalousopetusta muuna kuin ammatillisena peruskoulutuksena saavat opiskelijat ilmoitetaan sisältyneenä toisen asteen matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijamääriin sekä kohdassa 2.3.7.2.4 Opisto- ja ammatillinen korkea-aste Opiskelijamäärät ilmoitetaan erikseen koulutusaloittain jaoteltuna seuraavasti:Opisto- ja ammatillisen korkea-asteen opiskelijamäärästä (2.4) ilmoitettavat opiskelijat (yksikköhintaan vaikuttavat muut tekijät) 2.4.3 Erityisopiskelijat (kts. ohje kohta 2.3.4) 3.1 Erityinen koulutustehtävä erityisopetuksessa (kohdista 2.3 ja 2.4; eivät sisälly kohtiin 2.3.4 ja 2.4.3) Erityisen koulutustehtävän opiskelijoita voidaan ilmoittaa ainoastaan silloin, kun koulutuksen järjestäjälle on koulutuksen järjestämisluvassa annettu erityiseksi koulutustehtäväksi huolehtia erityisopetuksen järjestämisestä.3.1.1 Erityisopiskelijat (erittely liitteellä 1) Ilmoitetaan erityisopiskelijat, joiden osalta koulutuksen järjestäjälle on koulutuksen järjestämisluvassa annettu erityiseksi koulutustehtäväksi huolehtia erityisopetuksen järjestämisestä. Opiskelijat ilmoitetaan lisäksi liitteellä 1 porrastettuna rahoitusasetuksen 9 §:n mukaisesti.3.1.2 Muut opiskelijat Erityisen koulutustehtävän (erityisopetus) mukaiset muut opiskelijat, joille ei tarjota erityisiä opetus- ja oppilashuoltopalveluja.3.2 Majoitusedun saavat (erittely liitteellä 1) kohdista 2.3 ja 2.4 Ilmoitetaan koulutusaloittain majoitusedun saavat opiskelijat. Yhteissumman tulee täsmätä liitteen 1 erittelyyn.Tilastotiedot 8.7 Yli opintojen laajuus + 1 v opiskelevien lukumäärä Katso ohjeen kohta 2 sivut 1-2; opiskelijaksi lukemista koskevat rajoitukset: Opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa opiskelijan tulee ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 31 §:n 1 momentin mukaan suorittaa opintonsa enintään yhtä vuotta opintojen laajuudeksi määriteltyä aikaa pidemmässä ajassa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä suoritusaikaan pidennystä.8.8 Muu koulutus yhteensä Kohdassa ilmoitetaan:Kotikuntaa koskevat tiedot Tiedot ilmoitetaan erillisen ohjeen mukaisesti. Perustietolomakkeelta rastitetaan ilmoitustapa.LIITE 1 Opiskelijamäärät yksikköhinnan mahdollista porrastamista varten kohdasta 2.3 (RahA 8 §) Lomakkeella ilmoitetaan aikaisemman tutkintorakenteen mukainen käynnissä oleva koulutus ja 1.8.2001 jälkeen alkanut ammatillisista perustutkinnoista annetun asetuksen 216/2001 mukainen koulutus. Liitteessä 1 ilmoitetaan ne opiskelijat, joiden osalta sovelletaan rahoitusasetuksen 8, 9 ja 10 §: ien mukaisia yksikköhinnan porrastustekijöitä. Liitteen vasemmassa laidassa oleva koulutusalakoodi osoittaa, minkä alan porrastustekijästä on kysymys.Erityisen koulutustehtävän erityisopetuksessa perusteella yksikköhintaan tehtävät korotukset kohdasta 3.1.1 (RahA 9 §) Rahoitusasetuksen 9 §:n mukaisiin porrastustekijöihin saadaan ilmoittaa opiskelijoita ainoastaan silloin, kun koulutuksen järjestäjälle on koulutuksen järjestämisluvassa annettu erityiseksi koulutustehtäväksi huolehtia erityisopetuksen järjestämisestä.Vaikeasti vammaiset opiskelijat, joiden koulutuksen järjestäminen edellyttää henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa (RahA 9 §) Vaikeasti vammaiset opiskelijat, joiden koulutuksen järjestäminen edellyttää opiskelijan omaa henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa. Tällaisia opiskelijoita voivat olla vaikeimmin kehitysvammaiset sekä autistiset opiskelijat. Vaikeimmin kehitysvammaisilla tarkoitetaan opiskelijoita, jotka ovat saaneet vaikeimmin kehitysvammaisille tarkoitettua opetusta perusopetuksessa (ns. harjaantumisopetusta EHA 2 opetussuunnitelman mukaan).Muut vaikeasti vammaiset opiskelijat (RahA 9§) Vaikeasti vammaiset opiskelijat, joiden koulutuksen järjestäminen ei edellytä, että opiskelijalla on oma henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja.Muut erityisopiskelijat Opiskelijat, joiden vammaisuuden, sairauden, kehityksessä viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi tarvitsevat ja joille annetaan erityisiä opetus- tai oppilashuoltopalveluja. Lisäksi opiskelijoille on tullut laatia (L ammatillisesta koulutuksesta 20 §) henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (A ammatillisesta koulutuksesta 8 §). Erityisopetukseksi ei katsota tukiopetusta. Ulkomaalaista opiskelijaa ei voida ilmoittaa erityisopiskelijaksi, ellei hän edellä mainituilla perusteilla tarvitse ja saa erityisiä em. tukipalveluita.Majoitusedun perusteella yksikköhintaan tehtävät korotukset kohdasta 3.2 (RahA 10 §) Erityinen koulutustehtävä erityisopetuksessa: erityisoppilaitosten majoittuvat opiskelijat (68 %) Ilmoitetaan koulutusalasta riippumatta sellaiset koulutuksen järjestämisluvan koulutustehtävässä määrätyt opiskelijat (erityisopiskelijat ja muut em. erityisen koulutustehtävän mukaiset opiskelijat), jotka ovat saaneet maksuttoman majoituksen erityisoppilaitoksen asuntolassa. Edellytyksenä on, että koulutuksen järjestäjälle on annettu erityiseksi koulutustehtäväksi huolehtia erityisopetuksen järjestämisestä.Sisäoppilaitosmuotoisesti järjestetyn koulutuksen majoittuvat opiskelijat (37 %) Ilmoitetaan koulutusalasta riippumatta sellaiset ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat, joille annetaan sisäoppilaitosmuotoiseen koulutukseen liittyvä maksuton asuminen ja ylimääräinen ruokailu. Edellytyksenä on, että koulutuksen järjestäjälle on tällaisessa tapauksessa annettu erityiseksi koulutustehtäväksi järjestää koulutusta sisäoppilaitosmuotoisesti. Tällaista koulutusta voidaan antaa kansanopistossa tai liikunnan koulutuskeskuksessa.Lisätyn ateriaedun saavat luonnonvara-alan majoitetut opiskelijat (16 %) Ilmoitetaan luonnonvara-alan ammatillisessa peruskoulutuksessa olevat lisätyn ateriaedun (päivittäinen kouluateria sekä aamiainen ja päivällinen) saavat majoitetut opiskelijat:Muut kuin edellä olevissa kohdissa ilmoitetut majoitusedun saavat opiskelijat (16 %) Ilmoitetaan koulutusalasta riippumatta muut kuin edellä mainitut ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat, jotka saavat majoitusedun.LIITE 2 Opiskelijamäärät yksikköhinnan porrastamista varten kohdasta 2.4 (RahA 27 §) Liitteessä 2 ilmoitetaan ne perustietolomakkeen opisto- ja ammatillisen korkea-asteen opiskelijat, joihin tulee sovellettavaksi rahoitusasetuksen 27 §:n perusteella yksikköhinnan porrastus. Liitteen vasemmassa laidassa oleva koulutusalakoodi osoittaa, minkä alan porrastustekijästä on kysymys.LIITE 3 Opiskelijamäärät kannustusrahan laskemista varten Liitteessä 3 ilmoitettavat opiskelijamäärät sisältyvät perustietolomakkeella ilmoitettaviin toisen asteen opiskelijamääriin ja osittain liitteen 1 opiskelijamääriin. Lisäksi kysytään kannustusrahan seurantaa varten aloittaneiden, keskeyttäneiden ja tutkinnon suorittaneiden lukumäärätietoja ko. perustutkinnoissa.joista ne, jotka eivät ole 20.9.2003 opiskelijamäärässä Tässä ilmoitetaan ne opiskelijat, jotka tilastointipäivänä 20.9.2003 eivät ole olleet ilmoituksessa mukana lupaan perustuvasta poissaolosta johtuen, mutta ovat palanneet opiskelemaan ja mukana opiskelijamääräilmoituksessa 20.1.2004. (Huom. Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 31 §)Tilapäisesti poissaolevat 20.1.2004 Tässä ilmoitetaan ne opiskelijat, jotka tilastointipäivänä 20.9.2003 ovat olleet ilmoituksessa mukana, mutta eivät sisälly lupaan perustuvan poissaolon johdosta 20.1.2004 ilmoitettaviin opiskelijamääriin. |