Hyvä essee

Essee on pitkähkö, pohtiva kirjoitelmakokonaisuus, jossa on otsikko, aloitusosa, käsittelyosa ja päätöskappale. Pitkähkö tarkoittaa perinteisessä käsin kirjoittamisessa konseptin eli neljän sivun pituista kirjoitelmaa, konetekstinä noin 2–3 liuskaa.

Esseekirjoitelma voi olla aineistoessee tai vapaa essee. Aineistokirjoitelma käyttää asiatietolähteitä tai kaunokirjallisia tekstejä sanomisen pohjana, pohjatekstinä. Vapaa essee kuljettaa aihettaan ja otsikkoaan vapaasti. Viittaukset toisiin teksteihin näyttävät vapaassa esseessä mausteilta, jotka vahvistavat kirjoittajan omaa tyyliä tai argumentaatiota.

Hyvä essee voi olla ainakin kolmella tavalla hyvä:

1. Objektiivinen hyvä

Essee voi olla vahvasti tiedollinen, tietoa erittelevä. Se esittelee, punnitsee ja pohtii tietoa ulkopuolisen kertojan, välittäjän otteella.

2. Subjektiivinen hyvä

Esseen kirjoittajan "minä" voi olla näkyvissä. Subjektiivisessa aiheen käsittelytavassa painottuvat kirjoittajan mielipiteet ja yksilölliset kokemukset. Essee ei kuitenkaan ole kertomus vaan pohdiskelu.

3. Uusi hyvä

Essee voi hakea luovasti uuden näkökulman kuluneeseenkin aiheeseen, luoda uutta ajattelua ja tyyliä.

Essee

– avautuu kirjoittajan oman otsikon kautta; usein otsikkoon sisältyy tehtävänannon ydin
– on luovan kirjoittamisen laji, jolla voi olla sekä asiatekstin että kaunokirjallisen tekstin piirteitä
– perustelee väitteitä, esittää retorisia kysymyksiä, argumentoi
– esittelee ja referoi lähdetietoa täsmällisin viittein
– eroaa referaatista: referaatti esittelee, essee luo omaa suhdetta esiteltyyn
– viihdyttää ja toimii samalla perinteisenä tiedollisen osaamisen näyttötekstilajina
– erottuu esseevastauksesta, joka on suppeampi ja usein ilman otsikkoa.

Esseen rakenne

– jakautuu kappaleisiin, joista kukin esittää näkökulman otsikon asiaan niin, että kullakin kappaleella voisi olla oma otsikkonsa (lopullinen essee yleensä ilman väliotsikoita)
– sitoo kappaleet juohevasti toisiinsa loogiseen järjestykseen (muodostaen esim. aika-, paikka-, luokittelu-, vastapari- tai erittelyrakenteen).

Mitä merkitsee oma suhde asiaan?

– Samanmielisyyden ja/tai erimielisyyden ilmaisemista
– ihmettelyä
– kysymistä
– vastaväitteitä
– lisävalaistuksen tuomista omien kokemusten, elämysten tai tunteiden kautta
– tietoa omien lähteiden kautta
– uusien näkökulmien avaamista
– väärän tiedon oikaisua
– perustelemista
– esteettistä retoriikkaa (kirjoittaja voi toimia meikkaajana, joka tekee asiasta kauniimman, esim. lisäämällä aiheeseen kaunokirjallisia aineksia)
– omaa ajattelua, joka on tehty näkyväksi.