Kristillistä ja maallista

Keskiajan kulttuuri oli kahtia jakautunutta: kristillistä ja maallista. Kirkon vaikutus näkyi kirjallisuudessa uutena kristillisenä myyttimaailmana, jolle oli ominaista vertauskuvallisuus. Antiikin kerronnalle oli tyypillistä, että kaikki tapahtumat ja niiden merkitykset kuvataan selvästi, mutta kristillinen kirjallisuus kuvasi tapahtumat verhotusti ja haastoi lukijan tulkintaan. Kristillinen kirjallisuus vaikutti näin olennaisesti vertauskuvallisen, monimerkityksisen kerrontatavan syntyyn.

Keskiajan kirjallisuudelle ja kuvataiteille on tyypillistä toistuvien symbolien käyttö. Jänis ja mansikka symboloivat seksuaalisuutta, vihreä apila rakkautta ja sen voimaa. Haukka oli vain vatsansa täyttämisestä ja ruumiinsa himojen tyydyttämisestä kiinnostuneen ihmisen symboli, kukko aistillisuuden ja riidanhalun. Ja tietysti teoksissa esiintyi paljon erityisesti kristillisiä symboleja.

Uskonnollisesta myyttimaailmasta, kertomuksista maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, Nooan arkista, Joosefin, Mooseksen, Daavidin ja tietenkin Jeesus Nasaretilaisen elämänvaiheista ja ihmeteoista, tuli rikas kasvupohja kirjallisuudelle. Ennen muuta Raamattu oli keskiajan perusteos, Kirjojen Kirja, elämänohjeiden auktoriteetti ja taiteellisen innoituksen lähde. Erityisesti Vanha testamentti paljasti ihmisen sisäisen maailman monimutkaisuuden, ristiriitaiset toiveet ja halut.

Aikakauden tyypillistä kirjallisuutta olivat uskonnolliset teokset, kuten legendat, marttyyrikertomukset, pyhimysten elämäkerrat ja kristilliset matkakertomukset. Tavalliselle lukutaidottomalle kansalle uskon sanaa levitettiin turuilla ja toreilla esitettyjen moraliteetti- eli opetusnäytelmien ja miraakkeli- eli ihmenäytelmien avulla. Karnevaalien ilveilyperinnettä jatkoi puhtaasti maallinen commedia dell'arte -katuteatteri. Tyypillistä sille oli, että kukin seurueen jäsen oli erikoistunut esittämään tiettyä henkilöhahmoa ja luonnetyyppiä, esimerkiksi kavalaa palvelijaa, petkutettavaa isää tai oppinutta pedanttia.