Lyriikkaa laulaen

Lyriikka -nimityksellä kreikkalaiset tarkoittivat alkuaan laulurunoutta, jota esitettiin lyyran säestyksellä. Sen lisäksi luotiin mm. iva- ja mieterunoutta sekä taistelu- ja juomalauluja. Laulurunous jakautui yksilön tuntoja kuvaileviin runoihin ja kuorolyriikkaan, jolla juhlistettiin yksityisiä ja yleisiä merkkitapahtumia.

Yksilökeskeisen runouden mestareita on Lesbos-saarella asunut Sapfo, jota jo antiikin kriitikot pitivät yhtenä suurimmista lyyrikoista. Hänen katkelmina säilyneissä eroottisissa runoissaan kuuluu rakastuneen naisen ääni, ja useimmat runonsa hän omisti aatelisnaisille, joiden piirin keskushahmo hän oli. 

Draamaa: tragedia, farssi, komedia

Draama eli näytelmäkirjallisuus kehittyi Ateenassa viinin ja hurmoksen jumalan Dionysoksen kunniaksi pidetyistä palvontamenoista, riiteistä, joissa kuorolaulut ja myytit esitettiin uhrina jumalille. Se kukoisti erityisesti 400-luvulla. Draama jakautui kolmeen lajiin: luonteeltaan vakavaan tragediaan, joka tosin saattoi päättyä onnellisestikin; hilpeään satyyrinäytelmään eli farssiin ja komediaan, joka käsitteli ajankohtaisia epäkohtia ja jopa ruoski julkisuuden henkilöitä nykyaikaisten sketsien tapaan.

Näytelmissä kuoron ja näyttelijöiden osuudet vaihtelivat, näyttelijät ja kuoro olivat pukeutuneet roolinsa mukaisesti ja näyttelijät käyttivät naamioita, kulisseja ei juuri käytetty. Kuorolauluun kuului olennaisena tanssi. Klassisessa draamassa kamppailu käytiin ihmisen ja jumalien välillä: tapahtumat käynnistävä ristiriita syntyi, kun hybriksen eli ylpeyden valtaama ihminen uhmasi jumalien tahtoa.

Arvostetuin draaman lajeista oli tragedia, jonka aiheet oli lähes aina otettu sankaritarustosta. Aristoteles määritteli Runousopissaan tragedian tehtäväksi katharsiksen, puhdistuksen: " - - herättämällä sääliä ja pelkoa se tervehdyttää nämä tunteet."  Kuitenkaan julmuuksia, kuten murhia, ei näytetty yleisön silmien edessä, mikä johtui draaman jumalanpalvelusluonteesta. Kaiken kaikkiaan Aristoteleen mielestä tarinassa olennaisinta oli taitavasti sommiteltu juoni, jonka avulla saavutetaan päämäärä, lukijoiden mielenliikutus.

Ateenan vuosittaisilla Dionysia -juhlilla pidettiin tragediakilpailut, joissa kolme kirjailijaa kilpaili keskenään esittämällä kukin omana päivänään kolme tragediaa ja yhden satyyrinäytelmän. Tragedian mestareita olivat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides; erityisesti Sofokleen näytelmää isänsä surmaavasta ja äitinsä naivasta kuningas Oidipuksesta on pidetty klassisen tragedian mestariteoksena.