 |
Media ja nykyrealismi
2000-luvun realismilla on edelleen yhteiskunnan muuttamisen tehtävä, tendenssi, vaikka epäkohdat ovat saattaneet muuttaa luonnettaan, jopa kääntyä vastakohdikseen. On myös selvästi havaittavissa, että media iltapäivälehtijuoruineen, tv-dokumentteineen, verkkopalstoineen on ottanut osan realistisen taiteen tehtävästä. Tosiuutisina saamme päivittäin koteihimme väritettyä fiktiota, jonka kantaa toden siementä mukanaan.
Kauhukertomusta kaipaavan ei tarvitse lainata dekkaria, hän voi silmäillä ruokakaupassa lööppilehden viimeisintä otsikkoa kuvineen. Lööppien päähenkilöt, ns. julkkikset, muuttuvat lehtien sivuilla usein fiktiivisiksi tarinahahmoiksi. Television viihdetoimittajat ovat keksineet tositeeveen, missä ”taviskin saa olla julkkis”, tarinan henkilö. Samalla suhteemme toteen monimutkaistuu.
Nyt kun olet lukenut aikakautta käsittelevän tiivistelmän, voit kerrata oppimasi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin. Jos et heti osaa vastata johonkin niistä, lue teksti uudelleen tai etsi lisätietoa muista lähteistä.
- Mitkä seikat johtivat realistisen tyylin syntyyn 1800-luvun loppupuolella?
- Mitä tavoitteita realistit asettivat taiteelle? Mitä erityisesti sosialistiset realistit?
- Mitä aiheita realistit mieluiten kuvasivat?
- Keiltä suomalaiset realistit saivat vaikutteita?
Mitä uutta näet uusrealismissa, entä nykyrealismissa?
|
 |
|
 |