Media ”uuden” palveluksessa

Suullinen tarinointi tuvasta tupaan ja suusta suuhun vähentyi 1900-luvulla, etenkin vuosisadan loppupuolella. Uusien teknisten välineiden kehitteleminen on muuttanut suhdettamme kirjallisuuteen, tarinointiin ja runoiluun. Jos katsomme satavuotiskautta n.1870-1970, keskeisiä medioita ovat olleet sanoma- ja aikakauslehti, radio 1900-luvun alussa ja televisio 1900-luvun keskivaiheilla.

Modernin ilmaisun vauhdikkuus, radikaalisuus ja tehokas ytimekkyys tulivat jäädäkseen – näkyvimmin runoihin ja muihinkin lyhyen muodon lajeihin, kuten mainoksiin. Mainonta osaa käyttää kulttuurin ja uskonnon tarina- ja kuvahistoriaa hyvin oivaltavilla ja vaarallisillakin tavoilla.

Kirjallisuus ei siis esiinny enää selvästi ja yksinomaan kirjan muotoisena mediana, eikä tarinankertoja ole useinkaan Jukolan veljesten enomies-merimies vaan median ammattilainen. Median keskeistehtävä on ollut tositiedon levittäminen, mutta myös mielikuvituksellisen, fiktiivisen ”todellisuuden” hahmot akuankkoineen ovat tulleet tutuiksi monimuotoisen median kautta. Sanan rinnalla kuvaviestintä on vahvistunut.