 |
Mix
Monet piirteet, jotka leimaavat modernia tyyliä, ovat voimistuneet jälkimodernilla ajalla. Tiukan muodollisuuden ihanne on väistynyt. Tyylit, tekstilajit ja näkökulmat sekoittuvat, ja niitä sekoitetaan tietoisesti. Realistista kuvaa manipuloidaan – kuvana ja kirjoituksena.
Miksi kaikkea sekoitellaan, ”miksaillaan”? kysyy moni tyylin eheyttä vaaliva lukija, joka on tottunut kaihtamaan esimerkiksi ylevän ja matalatyylisen yhdistelyä. Nykymaailmassa kysyjä ei saa useinkaan persoonallista vastausta, vaan hän tyytyy keskusteluun, jossa tekstit keskustelevat toistensa kanssa. Samalla entisaikain lukutoukasta kasvaa nörtti, tietoyhteiskunnan uusi ihminen, joka voi napin painalluksella siirtyä virtuaalimaailmasta toiseen.
Runsauden maailmassa kirja ja kirjallisuus ei ole menettänyt merkitystään. Kirjan muotoinen tarina vastaa edelleen ”minän” tarpeisiin. Monimuotoisessa nykytodellisuudessa ihminen kaipaa identiteettiä vahvistavia kertomuksia: elämäkertoja, tunnustuksia, muistelmia ja verkkokeskusteluja kirjailijoiden kanssa. Kirjan kautta ihminen etsii omaa tarinaansa, mutta kaipaa edelleen myös suuria yhteisiä kertomuksia, vaikka postmodernismin iskulauseeksi onkin nuodostunut väite: suuret kertomukset ovat kuolleet?
|
 |
|
 |