4: Teksti, tyyli ja konteksti Etälukio

Renessanssikirjallisuuden klassikot

Suomessa ei siis luotu varsinaista kaunokirjallisuutta renessanssiaikana, mutta renessanssi loi pohjan äidinkielisen kulttuurin kehittymiselle. Muualla Euroopassa – Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Englannissa – renessanssikirjailijat synnyttivät yhä eläviä klassikoita, joille on tyypillistä aiheiden maallistuminen, kriittinen asenne, liioittelu, iloinen erotiikka,  huumori ja ihmiskuvan syveneminen.

Boccacio luo nykyaikaisen juoninovellin

Nykyaikaisen novellitaiteen luojana pidetään italialaista Giovanni Boccaccio a, joka suullisesti levinneiden kansansatujen, antiikin ja mm. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden pohjalta loi sadan juoninovellin kokoelmansa Decamerone. Sen kehyskertomus kuvaa, miten vuonna 1348 aatelisseurue pakenee ruttoa Firenzen lähelle. Ajan kuluksi kukin kertoo vuorollaan tarinan. Teoksen ihmiskuva ja maailmankuva noudattavat renessanssin ihanteita: munkkien ja nunnien lemmenleikkejä kuvaillessaan Boccaccio sekä kritisoi kirkkoa että julistaa ihmisen viettien luonnollisuutta.

Erotiikka on tehnyt teoksen tunnetuksi, mutta siinä kuvataan myös puhdasta rakkautta – kertoohan kokoelman tunnetuin novelli Metsästyshaukka aatelismies Federigon uhrautuvasta rakkaudesta, joka lopuksi palkitaan. Huomattavaa teoksen ihmiskuvassa on se, että sekä mies että nainen kuvataan itsenäiseksi olennoksi. Aikanaan teos kuohutti tunteita ja se jopa poltettiin torilla. Itse Boccaccio vanhemmiten katui Decameronen kirjoittamista nuoruudensyntinä.

Rabelais'n satiirit suomivat yhteiskuntaa

Ranskan renessanssin keskeisin kirjailija on 1500-luvulla elänyt Francois Rabelais (n. 1494–1553), joka kirjoitti vanhojen kronikoiden pohjalta jättiläispojasta ja hänen isästään kertovat romaaninsa Pantagruel ja Gargantua. Rabelais'n tuotannossa renessanssin henki ilmenee häpeämättömänä suorapuheisuutena ja satiirina, mutta tarinoista näkyy myös kirjoittajan kulttuurintuntemus ja äly. Entinen munkki, lääkäri ja pappi Rabelais arvostelee kirkkoa, oikeuslaitosta ja yliopistoa. Sorbonnen teologit kielsivätkin hänen teoksensa, mutta vaikutusvaltaisten ystäviensä avulla hän onnistui levittämään niitä.

Cervantes luo pohjan nykyromaanille

Nykyaikaisen romaanitaiteen perustajana pidetään espanjalaisen Cervantesin 1600-luvun alussa ilmestynyttä romaania Don Quijote de la Mancha, joka on suomennettu nimellä Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen. Cervantes loi teoksen parodioidakseen aikansa bestsellereitä, suosittuja ritariromaaneja. Don Quijote menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja haluaa tehdä itsekin urotekoja. Maalaisjärkeä käyttävän aseenkantajansa Sancho Panzan ja "uljaaksi Rosinanteksi" nimittämänsä kaakin avulla Don Quijote käy taisteluihin kuviteltuja kääpiöitä ja jättiläisiä vastaan, jotka paljastuvatkin lampaiksi ja tuulimyllyiksi.

Romaanin tarkoitus on olla huvittava, mutta tarinan edetessä päähenkilö kasvaa eräänlaiseksi idealismin vertauskuvaksi: alusta alkaen Don Quijote pitää tehtävänään taistella oikeuden puolesta ja auttaa heikkoja. Parivaljakon elämänasenteiden, Sancho Panzan realismin ja Don Quijoten idealismin, vastakkaisuus tuo teokseen huumoria ja samalla valottaa tapahtumia kahdesta eri näkökulmasta.

Shakespearen draamaa – ihmismielen ristiriitoja

Ehkä parhaiten renessanssin ihmiskuvan syvyys ja tarkkuus ilmenevät vuonna 1616 kuolleen englantilaisen näyttelijän ja teatteriseurueen johtajan William Shakespearen laajassa draamatuotannossa.  Aikalaiset eivät tosin pitäneet häntä kirjailijana vaan teatterin käsityöläisenä, nykyajan elokuvien käsikirjoittajaa vastaavana. Tarinoiden aiheet ovat historiallisia, tai ne on usein lainattu kiertävästä kansanperinteestä tai keskiaikaisista kronikoista, mutta klassikoita teoksista tekee Shakespearen syvällinen ihmissielun kuvaus.

Näytelmistä käy ilmi ihmisen luonteen ja pyrkimysten ristiriitaisuus.  Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä ovat Romeo ja Julia , veronalaisten nuorten traaginen rakkaustarina, ja Hamlet. Hamlet kertoo elämäänsä tyytymättömästä ja kuolemaanviehtyneestä, nuoruudenihanteidensa kiusaamasta Tanskan prinssistä, jonka on kostettava setänsä tekemä isänsä murha. Kun setä murhan jälkeen ottaa Hamletin äidin puolisokseen, ahdistuneen Hamletin on tulkittu kärsineen oidipuskompleksista.

Tulkintaa vaikeuttaa se, että näytelmästä on olemassa kolme eri versiota, jotka eroavat toisistaan tärkeissä kohdissa. Kaiken kaikkiaan Hamlet on ristiriitainen yksilö, tyypillinen renessanssihenkilö, joka toisaalta haluaa toimia, toisaalta paeta. Suomeksi Shakespearea käänsi jo Paavo Cajander 1800-luvulla, uusimmat käännökset ovat lähtöisin Eeva-Liisa Mannerin, Veijo Meren ja Lauri Siparin kynästä. Tässä Hamletin kuuluisa yksinpuhelu  Cajanderin suomentamana:

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain mertaa vastaan,
Lopettain kaikki? - Kuolla, - nukkua,
Ei muuta; - luulla, uness' että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, - se loppu hartaast'
Ois halattava. Kuolla, nukkua: -
Nukkua! kenties uneksia? - siinä
Se vastus. Millaiset lie unet kuolon,
Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset,
Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset
Ne elon kurjuutta niin pitkittävät.
Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
Vääryyttä sortajan, lain väännellystä,
Virastoit' ylpeitä ja potkuja,
Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,
Jos puukon tutkaimella suoran tehdä
Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis
Ja hikois, voihkais elon kuorman alla,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, -
Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
Palaja ykskään, - niin ei huumais mieltä,
Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat,
Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne?
Näin pelkureiks meit' omatunto saattaa,
Ja päätöksemme luonnonraittiin muodon
Mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa,
Ja innokkaat ja ytimekkäät hankkeet
Uraltaan luistavat tuost` arvelusta
Ja teon nimen kadottavat.

        (Suom. Paavo Cajander)

ÄIDINKIELI
Kurssin etusivu
Antiikki
Keskiaika
Renessanssi
Oletko renessanssi-ihminen?
Länsimainen ihminen – arvokas yksilö, nero
Maailmankuva laajenee
Renessanssikirjallisuuden klassikot
Mikael Agricola – suomalainen renessanssinero
Klassismi
Valistus
Romantiikka
Realismi
Modernismi
Postmodernismi
Sanasto
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet