Rooman kirjallisuus kunnioitti perinteitä

Antiikin kirjallisuuteen kuuluu luonnollisesti myös Rooman kirjallisuus. Historian valloittajavaltioista Rooma on sikäli harvinainen poikkeus, että se omaksui valloittamansa Kreikan kulttuurin ja alkoi sen pohjalta luoda uutta. Eroottisia rakkauskuvauksia kirjoittanut Ovidius, lemmen aiheuttamaa kärsimystä kuvaileva Catullus, Rooman perustamista käsittelevän Aeneis-eepoksen luoja Vergilius ja roomalaisen runousopin kirjoittaja Horatius halusivat luoda Sapfon ja Homeroksen teosten veroista kirjallisuutta.

Roomalaisten luomaa kirjallisuutta leimaakin uskollisuus perinteille: täysin uutta ei pyritty luomaan vaan hiomaan jo keksittyjä aiheita, lajeja ja ilmaisukeinoja. Tämä johti kirjallisuuden kaavoittumiseen. Toisaalta roomalaiset vaativat kirjallisuudelta hyötyä: sen tuli kasvattaa kansalaisia esimerkiksi isänmaanrakkauteen. Rooman aikaisesta kirjallisuudesta on jäänyt elämään erityisesti Petroniuksen nousukkaan elämää kuvaava satiiri Trimalkion pidot.

(Satiiri: ilmiötä, usein yhteiskunnallista ilmiötä, pelkistävä, kärjistävä, usein myös ympärikääntävä vaikuttamisen tapa; satiiri luo komiikkaa, naurattaa, irvailee.)

Antiikin perintö

Miksi juuri antiikista tuli myöhempien aikakausien ja tyylien, kuten renessanssin ja klassismin, innoittaja? Miksi antiikin tarinat elävät yhä, esimerkiksi myytit toistuvat kirjallisuudessa ja elokuvissa?

Ehkä syynä on antiikin taiteilijoiden pyrkimys kuvata olennaista ja yleispätevää – heidän havaintonsa esimerkiksi ihmisluonteesta ovat osoittautuneet kestäviksi. Antiikin näkökulma on ihmiskeskeinen ja inhimillinen; "Tunne itsesi!" kuului yksi antiikin keskeisistä tunnuslauseista. Kirjailijat eivät kuvanneet edes jumalia virheettömiksi, vaan suurimmillakin sankareilla on heikkoutensa. Luonto ja luonnollisuus olivat antiikin ihmiselle esikuvia. Toisaalta kreikkalaisten ja roomalaisten monet jumalat keskinäisine juonitteluineen tarjosivat kirjallisuudelle ehtymättömän tarinavaraston.

Historian kurssimme Eurooppalainen ihminen näkee antiikin kulttuurin leviämiselle poliittisia, myös sotilaspoliittisia syitä. Erittäin olennainen vaikutin oli idästä ja Pohjois-Afrikasta (Intia, Kiina, Egypti) virikkeitään ammentanut tieteellinen edistys vahvimpana merkkinään kirjoitustaito. Hellenisminä nousseen kulttuurisen aallon jumalalliseksi hallitsijaksi nimetään usein Aleksanteri Suuri (336–323 eKr.), Aristoteleen oppilas.

• Palaa alun antiikkikysymyksiin ja vastaa niihin uudelleen luettuasi tekstin.