|
|||||||||||||||||||||||||
 |
|
| |
|
|||||||||||||||||||||
|
Suomi ja klassismi Jos tulkitsemme klassismia hyvin tiukasti, voimme väittää, että Suomessa klassismin vaikutus jäi varsin niukaksi jo siitäkin syystä, että suomalainen taidekirjallisuus syntyi varsinaisesti vasta 1800-luvulla. Klassismin piirteitä on esimerkiksi August Ahlqvist-Oksasen (1826–1889) runoissa ja J. L. Runebergin (1804–1877) lukudraamoissa ja runoissa, ja niihin voit tutustua liitteen Lähteellä-runon avulla. Ahlqvist-Oksanen toi runouteemme ensimmäisenä eurooppalaisia runomuotoja ja -mittoja. Hän on mm. kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen sonetin ja taideballadin. Runebergin tuotannossa esimerkiksi vallan ongelmaa käsittelevä teos Salamiin kuninkaat ilmentää aidon klassisismin henkeä sikäli, että teoksen aihe on antiikista. Myös Vänrikki Stoolin tarinoissa näkyy klassisistisen kertovan runouden perinne. Jos emme tulkitse klassisismia vain 1600-luvun ranskalaisvaikutteisen draaman tai runouden kontekstissa (sallien jopa klassismi-sanan lyhyemmässä muodossaan) löydämme suomalaisestakin kirjallisuudesta klassisuutta, etenkin kristillisten tekstien muodossa. 1600-luvun virsirunoilijoita olivat Juhana Cajanus, Christina Regina von Birchenbaum, Johannes Gezelius ja Matthias Salamnius; Erik Sorolaisen postilla tunnetaan raamatullisten kirjoitusten selityskirjana (post- eli ”jälkeen-kirjoituksena”). 1800-luvulla kirjoitettiin myös satuja ja kertomuksia. Perinteinen satu noudattaa klassista muotokaavaa, usein satu pyrkii opettamaan moraalia. Ranskalaisen sadunkertojan Charles Perraultin (1628–1703) sadut ovat kuluneen monen lukijan käsissä vuonna 1922 suomennetuissa Hanhiemon satuja -kokoelmissa. Opettavaisen sadun suomalainen klassikko on Sakari Topeliuksen (1818–1898) Lukemisia lapsille. Nyt kun olet lukenut aikakautta käsittelevän tiivistelmän,
|
|
|
||||||||||||||||||||||
| |
| |
|
|||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||
