Taide kuvaamassa todellisuutta

1800-luvun jälkipuoliskolla Euroopassa syntyi realistinen tyylisuunta, kun taiteilijat väsähtivät kaavoittuneeseen romantiikkaan. Teollistumisen mukanaan tuomat epäkohdat havahduttivat taiteilijat huomaamaan romanttisen kuvauksen ja arkitodellisuuden välisen ristiriidan. Tieteiden kehittyminen, esimerkiksi Charles Darwinin evoluutioteoria ja Karl Marxin näkemys luokkayhteiskunnan syistä, johti kristillisen maailmankuvan uudelleenarviointiin. Sen taustalla oli ns. teollinen vallankumous, joka muutti yhteiskunnan luokkajakoa: siirryttiin sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskuntaan, joka korosti kansanvaltaa ja tavallisen työläisen oikeuksia. Nainenkaan ei enää ”vaiennut seurakunnassa”.

Taiteen realismi näkyi jo 1800-luvun alussa Ranskassa ja Englannissa. Venäjällä marxilainen herätys nostatti 1930-luvulla sosialistiseksi realismiksi nimetyn taidesuunnan, jolla oli selvästi tendenssi eli pyrkimys muuttaa yhteiskuntaa. Ranskalaisen realismin edustajia olivat lehtimies-kirjailija Honore de Balzac, Gustave Flaubert, Guy de Maupassant ja Emile Zola. Englannissa yhteiskunnallista herätystehtävää hoiti mm. Charles Dickens, Venäjällä Fjodor Dostojevski, Nikolai Gogol ja Leo Tolstoi; pohjoismaissa tunnettuja ovat Henrik Ibsen, August Strindberg, Minna Canth, Juhani Aho ja Teuvo Pakkala. Äärimmillään kirjailijat suosivat suurennuslasimaista toden tarkastelua, naturalismia.

Yhteiskunnalliset liikkeet näkyivät, mm. naisliike, työväenliike ja raittiusliike pyrkivät poistamaan epäkohtia. Naisliikkeen erityisestä asemasta kertoo se, että em. kirjailijaluettelossa (monien muiden tapaan) esiintyy vain yksi nainen: Minna Canth. Suomi oli edelläkävijä naisten yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttamisessa koko maailmassa.