1: Eliömaailma
Eliöryhmien runsaus

Eliökunta jaetaan siis kuuteen pääryhmään, jotka ovat arkkibakteerit, aitobakteerit, protoktistit eli alkueliöt, sienet, kasvit ja eläimet. Eliökunnan ulkopuolella omana ryhmänään ovat vielä virukset. Seuraavassa esitellään muutamia runsaslajisimmista eläinkunnan pääjaksoista. Kaikkiaan eläinkunnan pääjaksoja tunnetaan yli 30. Kasvikunnasta käsitellään siemenkasvien ryhmä, josta tunnetaan yli 250 000 eri lajia.

Tehtävä 1. Yhdistä pääjakson rakenteen ja toiminnan kuvaus oikeaan pääjakson nimeen ja kuvaan.

Pääjaksot:

1. piikkinahkaiset
2. nilviäiset
3. selkäjänteiset
4. niveljalkaiset
5. nivelmadot
 
Kala Kasteliero Hämähäkki
Etana Meritähti
Nimi (Nro) Kuva (Kirjain)   oikein/ väärin
Suljettu verenkierto, sisäinen tukiranka, erikoistuneita elimiä, kehittynyt hermosto
Avoin verenkierto, ulkoisena tukirankana kitiinikuori, tikapuuhermosto
Suljettu verenkierto, jaokkeinen ruumis, tikapuuhermosto
Säteittäissymmetrisiä, vesiputkilosto kuljettaa mm. happea ja kuona–aineita, erinomainen uusiutumiskyky
Avoin verenkierto, yleensä kalkkikuori, lihaksikas jalka, joka toimii liikkumiselimenä



Siemenkasvit jaetaan paljas– ja koppisiemenisiin. Paljassiemenisten kasvien lehdet ovat ainavihantia, kapeita ja vahapintaisia neulasia. Rungon paksuuskasvu tuottaa niillä kovaa puuainesta, joka tukee kasvia. Paljassiemeniset voivat olla symbioosissa sienten kanssa. Sienet avustavat veden ja ravinteiden otossa ja saavat kasvilta yhteyttämistuotteita eli sokereita. Koppisiemenisiä kasveja kutsutaan myös hedelmäkasveiksi, koska sikiäimestä kehittyy hedelmöityksen jälkeen hedelmä ja sen sisään siemenaiheista siemeniä. Siemenet kulkeutuvat veden ja tuulen mukana, eläinten syöminä tai niihin takertuneina uusille kasvupaikoille. Kun siemen alkaa itää, se aloittaa yhteyttämisen alkeis– eli sirkkalehdillä, joiden perusteella koppisiemeniset jaetaan kahteen ryhmään, yksi– ja kaksisirkkaisiin. Yksi sirkkalehti on esimerkiksi heinillä ja saroilla. Suurin osa siemenkasveista on kaksisirkkaisia, kun taas paljassiemenisillä on useita sirkkalehtiä.

Nykyisin elävistä eläinlajeista yli 80 % on niveljalkaisia, joihin luetaan esimerkiksi hyönteiset, äyriäiset (mm. ravut ja hankajalkaiset) ja hämähäkkieläimet (mm. skorpionit, lukit ja punkit). Niveljalkaisia tavataan niin maalla, makeassa ja suolaisessa vedessä kuin ilmassakin. Niveljalkaiset toimivat esimerkiksi hajottajina ja pölyttäjinä, mikä tekee niistä ekosysteemien keskeisiä toimijoita. Ihmisen kannalta niistä on hyötyä ja haittaa: ne ovat esimerkiksi hunajan ja silkin tuottajia mutta myös elintarvikkeiden tuholaisia, loisia, tautien aiheuttajia ja levittäjiä.

Maaniveljalkaiset hengittävät — kuten useat hyönteiset — ilmaputkiston avulla, ja vedessä elävät lajit hengittävät kiduksilla. Niveljalkaisten verenkierto on avoin. Niiden ulkoinen tukiranka koostuu kitiinistä, joka ei pysty laajenemaan. Niveljalkaisten on siis aika ajoin luotava nahkansa, jotta ne voivat kasvaa. Lisääntyminen on suvullista, ja hedelmöitys tapahtuu joko sisäisesti tai ulkoisesti. Niveljalkaisilla on jaokkeellinen ruumis, samoin kuin jo niiden pääjakson varhaisilla edustajilla trilobiiteillä.

Esimerkiksi hyönteisten ruumiissa on kolme osaa: pää, keskiruumis ja takaruumis. Niillä on myös tarkka kuulo–, haju– ja näköaisti. Äyriäisten ja hyönteisten näön tarkkuus perustuu verkkosilmään, joka koostuu useasta osasilmästä ja mahdollistaa laajan näkökentän. Tavallisesti hyönteiset käyvät läpi muodonvaihdoksen. Muodonvaihdos voi olla täydellinen — munasta toukaksi ja edelleen kotelosta aikuiseksi — tai osittainen, kuten sudenkorennoilla, joiden yksilönkehityksestä kotelovaihe puuttuu. Liikkuvissa toukka– ja aikuisvaiheissa yksilö voi esiintyä eri ympäristöissä ja käyttää erilaista ravintoa.
Niveljalkainen
Sarvikuonokas on Suomen kookkaimpia kovakuoriaisia.
(Kuva Päivi Korhonen)


Tehtävä 2. Mitä eroja on niveljalkaisten ja selkärankaisten tukirangan välillä?

Sukkulamatoja tunnetaan noin 30 000 lajia, mutta niiden todellisen lajimäärän arvioidaan olevan lähempänä puolta miljoonaa. Sukkulamatoihin kuuluvat esimerkiksi suolinkaiset ja kihomadot. Tämän pääjakson lajeilla on kaksiaukkoinen ruoansulatuskanava. Verenkiertoelimistöä niillä ei ole. Ruumis on jaokkeeton, ja sen vahva ulkopinta suojaa matoa kuivumiselta. Sukkulamadot ovat yksineuvoisia, joten sukupuolet ovat erilliset ja lisääntyminen on suvullista. Sukkulamadot elävät kosteassa maassa ja niin makeissa kuin suolaisissakin vesissä. Osa sukkulamadoista on loisia, toiset ovat hajottajia.

Selkäjänteiset

Selkäjänteisten pääjaksossa on seuraavat luokat: ympyräsuiset, rustokalat, luukalat, sammakkoeläimet, matelijat, linnut ja nisäkkäät. Seuraavassa tarkastellaan näistä lähemmin lintuja ja nisäkkäitä.

Lintuja tunnetaan lähes 10 000 lajia. Linnuilla on höyhenpeite, joka suojaa ruumista sekä vähentää veden haihtumista ja lämmönhukkaa. Lintujen luusto on ontto ja kevyt, nokka hampaaton. Eturaajat ovat useimmilla linnuilla kehittyneet lentämiseen soveltuviksi siiviksi. Lintujen hengityselimistö on erilainen kuin nisäkkäiden keuhkot: linnuilla ei ole umpinaisia keuhkorakkuloita vaan ohuita toisiinsa yhteydessä olevia keuhkoputkia, joita pitkin hapekas ilma virtaa jatkuvasti molempiin suuntiin keuhkojen jatkeena olevien ilmapussien ansiosta. Sydän on nelilokeroinen, ja verenkierto on täydellinen. Linnut, samoin kuin nisäkkäät, ovat tasalämpöisiä. Muut selkäjänteiset ovat vaihtolämpöisiä. Lintujen lisääntymiseen kuuluu sisäinen hedelmöitys, alkionkehitystä suojaava muna ja poikasten ruokinta. Lintujen luokkaan kuuluvia lahkoja ovat esimerkiksi kiivi–, pingviini–, sorsa–, peto–, kana–, ranta–, pöllö– ja varpuslinnut.

Tehtävä 3. Tutustu kiivilintuun osoitteessa http://www.savethekiwi.org.nz/Home/ ja vastaa seuraavaan kysymykseen: Millä tavoin kiivi on poikkeuksellinen lintu?

Nisäkkäitä tunnetaan noin 4 100 lajia. Selkärankaisilla nisäkkäillä selkäjänne toimii yksilönkehityksen alkuvaiheessa tukirankona. Myöhemmin selkäjänne kuitenkin surkastuu, kun selkäranka nikamineen kehittyy sen ympärille. Nisäkkäiden sydän on nelilokeroinen, ja niillä on täydellinen kaksinkertainen suljettu verenkierto, jota tarvitaan muun muassa tasalämpöisyyden ylläpitoon. Lisääntyminen tapahtuu sisäisellä hedelmöityksellä, ja kehittyvä alkio ja sikiö saa ravintoa ja hengittää istukan kautta. Nisäkkäät synnyttävät eläviä poikasia ja ruokkivat niitä nisistä erittyvällä maidolla. Poikkeuksiakin löytyy: pussieläimet synnyttävät lähes sikiövaiheessa olevia poikasia, koska niiltä puuttuu istukka. Pussieläinten, kuten kenguruiden, poikaset jatkavat kehitystään emon vatsapussissa nisään kiinnittyneenä. Nokkaeläimet munivat ohutkuorisia munia, ja emo ruokkii poikasiaan vatsanahan läpi erittyvällä maidolla. Nisäkkäiden luokkaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat lahkot: nokkaeläimet, pussieläimet, siipijalkaiset eli lepakot, petoeläimet ja kädelliset.

Eliökunnan lajirikkaimpien pääryhmien tällä hetkellä tiedossa olevat lajimäärät on esitetty alla olevassa taulukossa. Huonoimmin tunnettu näistä on alkeiseliöiden, siis bakteerien ja arkkien, ryhmä, johon arvioidaan kuuluvan nykyisin tiedossa olevien lisäksi jopa miljoona eri lajia.

eliöryhmä lajimäärä
sammakkoeläimet 4 200
nisäkkäät 4 600
alkeiseliöt 5 000
sienieläimet 5 000
piikkinahkaiset 6 100
matelijat 6 300
linnut 9 400
polttiaiseläimet 10 000
nivelmadot 15 000
kalat 18 800
sammalet 20 000
levät 26 900
sukkulamadot 30 000
laakamadot 40 000
nilviäiset 50 000
alkueläimet 64 000
muut niveljalkaiset 90 000
sienet 100 000
putkilokasvit 300 000
hyönteiset 960 000
Yhteensä 1 765 300


Vastaus

Takaisin
BIOLOGIA
Kurssin etusivu
Mitä elämä on?
Biologia tieteenä
Evoluutio
Elämän kehitysvaiheita
Eliökunnan luokittelu
Eliöryhmien runsaus
Miten luonto toimii?
Ekologian tarkastelutasot
Luonnon monimuotoisuus
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet