5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan Etälukio

Isojako

Ruotsi menetti 1700-luvun alussa Liivinmaan ja maahan jouduttiin tuomaan hyvinäkin vuosina viljaa. Baltian vilja-aitan menetys ja väestönkasvu pakottivat tehostamaan omaa maataloutta. Keinoiksi tulivat tilaluvun lisääminen halkomalla, lohkomalla ja torppia perustamalla sekä isojako ja valistustyö.

1730-luvulla säädettiin verovapaus talonpoikien takamailleen raivaamille uusille viljelyksille ja 1740-luvun alussa annettiin verovapaus soille ja hyödyttömille takamaille raivatuille viljelyksille. Paine uudistilojen perustamiseen kasvoi. 1740–1750-lukujen uudistukset toivat torppien perustamisoikeuden perintötiloille ja kruununtiloille, ja tilojen halkomisrajoituksia lievennettiin. Maaherroille annettiin vuonna 1750 kehotus pitäjänmakasiinien eli yhteisten viljavarastojen perustamiseen.

Isojako eli maan jyvitykseen perustunut lohkojako oli yksi maatalouden keskeisistä uudistuksista 1700-luvulla. Ensimmäinen isojakoasetus annettiin vuonna 1757. Tilojen maat pyrittiin kokoamaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäiset lohkolukumääräykset annettiin kuitenkin vasta vuonna 1775.

Isojako aloitettiin Pohjanmaalta, koska siellä oli alueen verollepanomittauksen takia valtaosa Suomen maanmittareista. Ensimmäinen kohde oli Laihia. Laihialla, kuten muuallakin, isojaon toimeenpano herätti vastustusta. Talonpojat eivät uskoneet jaon tuovan oikeudenmukaista ratkaisua. Epäluulon ja siihen liittyvän vastustuksen ohella isojakoa jarruttivat lukemattomat rajariidat.

Isojaon vaikutuksista vainiopakon purkamiseen on varsin vähän tarkkaa tutkimustietoa. Juhani Saarenheimon mukaan isojako kuitenkin merkitsi useimmissa kylissä vainiopakon päättymistä. Isojako ja sitä seuranneet uusjaot hajottivat vähitellen tiiviitä kylärakenteita. Vuoden 1775 isojakoasetus edellytti, että ulosmuuttoja oli toimeenpantava, jos kylän tonttialue oli liian ahdas. Halukkuus ulosmuuttoihin alkoi kasvaa 1700-luvun lopulla. Satakunnassa, itäisellä Uudellamaalla ja Kaakkois-Hämeessä neljännes tiloista siirsi tonttinsa uudelle paikalle. Yksiselitteisesti ei voida sanoa isojaon hajottaneen ryhmäkyliä, vaikka sillä Länsi-Suomessa sellaista vaikutusta olikin. 

Kainuussa isojakotoimitusta jarrutti 1600-luvun ruotusopimus, jolla kihlakunnan väki sitoutui puolustamaan kotiseutuaan. Kainuussa isojakoa ei toteutettu 1700-luvun aikana, kuten ei myöskään Lapissa. Myöhään asutetuilla alueilla isojako merkitsi lähinnä metsien jakamista, koska tilukset eivät juurikaan olleet ehtineet sekoittua.

Taulukko 5. Talonpoikia ja torppareita vuosina 1749–1800

 

1749

1805

Talonpoikia

31 155

63 171

Torppareita

3 872

24 224

Lähde: Jutikkala 2003, 342–344; Rasila 2003, 375. Ks. Jutikkala 1980, 168–169.

Isojaossa maa, jota ei jaettu tiloille, julistettiin kruunulle kuuluvaksi, ja sitä voitiin käyttää uudistilojen perustamiseen. Uusien tilojen perustaminen helpottui myös tiukkojen jakokieltojen väljennyttyä. Viljely säilyi perinteiseen tapaan 1700-luvun maataloudessa painopistealueena ja karja- ja metsätalouden osuus pysyi vähäisenä. Perunanviljely tosin sai jalansijaa.

HISTORIA
Kurssin etusivu
Esihistoriallinen Suomi
Kiistamaa lännen ja idän kesken
Alamaisia ja kapinoitsijoita
Suurvallan osana
Isovihasta kustavilaisuuteen
1700-luvun kronologia
Suomi toipuu ja vaurastuu
Väkiluku kasvaa
Isojako
Politiikkaa ja tiedettä
Rautaa puuta ja tervaa
Puolustus saa huomiota
Säätyläis- ja kansankulttuuri
Tehtäviä
Ruotuväki puolustustaistelussa
Käsitteet
YO-tehtäviä
Lähteet
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet