5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan Etälukio

Sääty-yhteiskunta

” Rikas nukkuu kirkon alla, köyhä nukkuu nurmen alla.”
  Suomalainen sananlasku

Suurvalta-Ruotsissa säätyjako kiinteytyi ja vakiintui. Maaseudun säätyläisväestön määrä lisääntyi etenkin 1600-luvun lopulla suurtilojen ja hallinnon keskityksen johdosta. Säätyerotus leimasi maallista vaellusta kehdosta hautaan siunaamiseen. Nelisäätyjako kuvasti yhteiskunnan eri väestöryhmien vaikutusvaltaa ja varallisuutta. Köyhä ja rikas eivät olleet vain taloudellisia termejä, vaan ne luonnehtivat myös yhteiskunnallista asemaa – köyhä oli vaikutusvallaton. Säätyjärjestelmän hierarkian ideologisena taustana oli kolmen hallituksen oppi. Säätyjaon ulkopuolelle jäi muun muassa palvelusväki, maaseudulla rengit ja piiat. 1600-luvulla annetut palkollisasetukset toteuttivat palveluspakon.

Vaasa-suvun sisäinen valtataistelu 1500-luvun lopulla ja suurvallan luominen merkitsivät aateliston vallan vahvistumista. Aatelisto oli virka- ja sotilassääty. Sillä oli laajat erioikeudet verovapauksineen ja lahjoitusmaineen. Sääty oli suljettu, mutta toisaalta suurvaltakaudella hallitsija nosti uusia sukuja aatelisarvoon. Sosiaaliselta rakenteeltaan aateli ei ollut yhtenäinen ryhmä, vaan 1600-luvun aateli voidaan jakaa ylempään ja alempaan, vanhaan ja uuteen sekä kotimaiseen ja ulkomailta peräisin olevaan aateliin.

Aateliston omistama rälssimaa lisääntyi 1600-luvun alkupuolella nopeasti. Vuosisadan puolivälissä noin 2/3 Suomesta oli läänitetty aatelisille. Kun valtiopäivien asema vakiintui 1660-luvulta lähtien, muutkin säätyryhmät pystyivät valvomaan etujaan. Kaarle X Kustaa (1654–1660) ryhtyi lahjoitusten peruuttamiseen. Niin sanottu neljänneksen peruutus jäi uudelleen alkaneiden sotien ja kuninkaan kuoleman takia toimeenpanematta. Uudelleen asiaan palattiin 1670-luvulla. Neljänneksen peruutusta ryhdyttiin toimeenpanemaan ja vuoden 1680 valtiopäivillä säädettiin iso reduktio. Säädyt luopuivat valtaoikeuksistaan kuninkaan hyödyksi. Ruotsi siirtyi 1680-luvun alusta hallitsijan itsevaltiuden aikaan. Reduktion johdosta kruunun verotulot kasvoivat. Sen vaikutukset eivät olleet pelkästään valtiontaloudellisia. Iso reduktio takasi talonpojille vapauden ja palautti lahjoitusmaatalonpojat perintötalonpojiksi. Reduktio herätti etenkin Baltian aatelistossa vihamielisyyttä kruunua kohtaan.

Kirkon ja papiston rooli suurvallan luomisessa ja paikallisella tasolla oli suuri. Valtio alkoi käyttää pappeja omien päämääriensä ajamiseen. Papisto oli vaikutusvaltainen oppinut sääty. Kruunun ja kirkon liitto sekä puhdasoppisuuden kausi vahvistivat kirkon ja papiston asemaa. Papiston palkkausta ja kirkon hallintoa koskeneet erioikeudet vahvistettiin. Luterilaisuus salli pappien avioitumisen – alkoi syntyä pappissukuja. Pappilat olivat usein pitäjien mahtitaloja niin aineellisesti kuin henkisesti. Asutuksen laajentuminen ja uusien seurakuntien perustaminen lisäsivät papiston määrää 1600-luvulla 500:aan. Papinveronsa kirkkoherrat saivat lähinnä luontoistuotteina. Papit harjoittivat niin lainaustoimintaa kuin kauppaakin. Monilla papeilla oli myös sukusiteitä rannikon kaupunkiporvareihin.

Porvaristolla oli kaupan ja käsityön harjoittamiseen yksinoikeus. Kaupan merkityksen vahvistuminen ja hallinnon vaatimukset loivat tarpeen perustaa uusia kaupunkeja. Suurvaltakauden rasituksista porvaristo joutui kantamaan osan valtakunnan verotaakasta. Porvaristo jakautui 1600-luvulla niin sanottuun valtaporvaristoon ja pikkuporvareihin. Porvarissäädyn jäsenten ohella kaupungeissa asui porvarissäätyyn kuulumattomia, kuten virkamiehiä, työväkeä ja merimiehiä. Keskiajan lopulla Suomessa oli kuusi kaupunkia. Kaupunkilaitoksen kehittyessä 1600-luvun alussa ripeästi kaupunkeja oli vuonna 1660 jo 22. Kaupungit olivat pieniä, mutta porvariston määrä kuitenkin kasvoi.

Suurvallan talous lepäsi paljolti väestön valtaenemmistön, talonpoikien työn varassa. Talonpoikaisto ei kuitenkaan ollut yhtenäinen ryhmä. Etenkin lounaisiin maakuntiin muodostui aatelittomia suurtiloja, joiden isännät olivat suurelta osin talonpoikia. Toivo Nygård on kutsunut näitä mahtitalonpoikia verkatakkisiksi erotukseksi sarkatakkisten talonpoikien enemmistöstä.

Talonpoikien kruunulle maksama maavero alettiin 1600-luvulla tulkita vuokraksi. Jos talonpoika ei kolmena peräkkäisenä vuotena kyennyt maksamaan verojaan, kruunulla oli oikeus ottaa tila haltuunsa. Kruunun läänittäessä maata aatelistolle perintötilalliset säilyttivät oikeutensa. Läänitysmailla olleet kruunun vuokraviljelijät muuttuivat aateliston vuokraviljelijöiksi. Katovuodet ja yhteiskunnalliset rasitteet johtivat talonpoikaiston protesteihin: valituksiin, uhkauksiin ja väkivaltaankin. Talonpoikaislevottomuuksia tutkineen Kimmo Katajalan mukaan osuutensa talonpoikaislevottomuuksien syttymiseen oli aina yhteiskunnallis-taloudellisella taustalla, mutta vero- tai muiden rasituksien ankaruuteen levottomuudet tai kapinat liittyivät aina vain suhteellisesti. Tohmajärven talonpoikien veroniskuroinnissa 1670-luvun lopulla oli kysymys rahvaan ja esivallan erilaisista käsityksistä riidanalaisten maksujen maksamisesta. Niskuroinnin tai suoran kapinoinnin ohella talonpojilla oli muitakin tapoja ilmaista yhteiskunnallisia kantojaan – muun muassa merkityksen kääntäminen ylösalaisin, hiljaisuus, hatun käytön symbolinen viesti vapaudesta ja rahvaan naurukulttuuri.

HISTORIA
Kurssin etusivu
Esihistoriallinen Suomi
Kiistamaa lännen ja idän kesken
Alamaisia ja kapinoitsijoita
Suurvallan osana
1600-luvun kronologia
Sotimaan vieraille maille
Keskittyvä ja yhdenmukaistuva valta
Pelto, kaski, terva ja ruukki
Sääty-yhteiskunta
Nälkää ja miehitystä
Tehtäviä
Isovihasta kustavilaisuuteen
Ruotuväki puolustustaistelussa
Käsitteet
YO-tehtäviä
Lähteet
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet