Miten syntyi kristillinen Eurooppa?

Perimätiedon mukaan Jeesuksen äiti Maria muutti poikansa kuoleman jälkeen asumaan lähelle silloista suurkaupunkia Efesosta, jossa toimi yksi monista apostoli Paavalin perustamista kristillisistä seurakunnista. Seudulla on Marialle omistettu, pyhiinvaeltajien suosima kappeli, jota pidetään Marian kotina. Alttaria seinäsyvennyksessä koristaa Maria ja Jeesus-lapsi -ikoni. Kreikkalaiskatoliset katsovat oman kirkkonsa muistuttavan eniten apostolien aikaista alkuseurakuntaa kutsuen kirkkoaan ortodoksiseksi eli puhdasoppiseksi.

Jeesus eli ja vaikutti hellenististä, kreikkalaispohjaista kulttuuria arvostavassa Rooman valtakunnassa. Tuolloin Rooma oli mahtava imperiumi. Laajimmillaan Rooman euroopanpuoleisiin alueisiin kuuluivat nykynimillä mainiten Brittein saaret, puolet Saksaa ja Balkanin maat. Rooman pohjoisrajaksi vakiintui moniksi vuosiksi Rein-joki ja Tonava.

Hellenistisen kulttuurin ominaispiirteitä oli suvaitsevaisuus. Koko Rooman valtakunnassakin sai yleensä harjoittaa vapaasti omaa uskontoaan, kunhan hyväksyi keisarin ylimmäksi jumalalliseksi johtajakseen. Keisarin palvonnasta kieltäytyneet kristityt herättivät pahennusta, mutta heidän lukumääränsä lisääntyessä kristinuskosta tuli ensin sallittu ja myöhemmin vuonna 380 ainoa sallittu uskonto. Täten koko laajasta Rooman valtakunnasta tuli virallisesti yksiuskontoinen, muihin uskontoihin kielteisesti suhtautuva kristillinen valtio. Uskontojen ylipapista, Rooman keisarista, tuli nyt kirkon ylin johtaja.

Rooman pohjoispuolella asui kansoja, jotka eivät halunneet alistua roomalaisten valtaan, mutta jotka suuresti ihailivat roomalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Slaavilaiset armeijat eivät pystyneet uhkaamaan Roomaa mutta sen sijaan germaaneista oli harmia. Roomalaisilla oli kova työ pitää germaaniheimot rajojensa ulkopuolella. Ns. kansainvaellusten alkaessa keisari katsoi paremmaksi lähteä Roomasta ja hän muutti Bosporin rannalle Bysanttiin, josta tuli uusi pääkaupunki. Keisarin kaupunkina Bysantti sai uuden nimen Konstantinopoli ja siitä tuli uusi Rooma. Rooman valtakunta jakautui kahteen osaan, Itä- ja Länsi-Roomaan. Muutaman vuoden perästä vuonna 476 germaanit tuhosivat Rooman ja koko Länsi-Rooman valtio lakkasi olemasta. Tilanne alueella asuville ihmisille oli katastrofaalinen. Mikään valta ei ollut enää turvaamassa heidän henkeään tai omaisuuttaan. Näin jatkui useita vuosisatoja.

Merkillisintä tilanteessa oli se, että ne germaanikuninkaat, jotka julistautuivat Rooman johtajiksi, toivoivat että Itä-Rooman keisari tunnustaisi heidän valtansa ja ottaisi heidän johtamansa alueen osaksi Rooman imperiumia. Itä-Roomassa uusia germaanijohtajia halveksittiin kuitenkin barbaareina ja pakanoina. Koska kontaktit Itä-Rooman ja Länsi-Euroopan välillä jäivät olemattomiksi, kehitys itäisen ja läntisen Euroopan välillä lähti kulkemaan omia polkujaan.

Kristillinen kirkko jatkoi olemassaoloaan myös läntisessä Roomassa, vaikka kirkon ylin pää, keisari asuikin Itä-Roomassa. Rooman kirkon johtajilla oli arvovaltaa kristittyjen keskuudessa, koska Rooman kirkkoa pidettiin apostoli Pietarin perustamana ja koska Uudessa testamentissa mainitaan Jeesuksen perustavan seurakuntansa kalliolle. Nimi Pietari tarkoittaa juuri kalliota. Rooman piispa otti arvokseen isä, papa eli paavi ja alkoi kilpailla vallasta itse keisarin ja Konstantinopolin patriarkan kanssa. Ja niin kävi, että kirkko, jonka alunperin piti olla katolinen, suomeksi yksi ja yhtenäinen, kokonainen, jakautui johtamiskiistojen takia 1000-luvulla lopullisesti kahtia. Näin meillä on tänä päivänäkin kaksi katolista kirkkoa, kreikkalais-katolinen ja roomalais-katolinen.

Johtamiskiista kirkkojen välillä aiheutti myös kirkkojen välisen kilpailun pakanoiden sieluista. Taistelu uusista käännynnäisistä ulottui yhä kauemmas pohjoiseen, mikä oli omiaan vain vahvistamaan Euroopan jakautumista kahteen kulttuuripiiriin, itäiseen ja läntiseen. Useat germaanipäälliköt liittoutuivat Paavin kirkon kanssa ja määräsivät alamaistensa uskonnoksi kristinuskon sen roomalaiskatolisessa muodossa. Slaavilaiset ruhtinaat suosivat kreikkalaiskatolisuutta mm. siitä syystä, että jumalanpalvelukset tapahtuivat kansan omalla kielellä. Paavin kirkossa kirkonmenot tapahtuivat aina latinaksi, ymmärsi kansa sitä tai ei.

Suomalaisten ensimmäiset kosketukset kristinuskoon tapahtuivat venäläisen ortodoksisen kirkon kautta, mutta roomalaiskatolisten piispojen ja Ruotsin kuninkaiden toimesta suomalaisia alettiin käännyttää Rooman ja Ruotsin valtapiiriin 1100-luvulta lähtien.

Eurooppa sellaisena kuin me sen tänään tunnemme, alkoi siis olla olemassa tuhatluvulle tultaessa. Mihin eri heimot ja kansat jäivät maata viljelemään vaeltamisen ja paimentolaisuuden päätyttyä 1. vuosituhannen aikana, siellä nämä kansat asuvat tänäkin päivänä. Valtataisteluista maallisten ja hengellisten johtajien kesken seurasi, että kristillinen Eurooppa laajeni Välimereltä aina Jäämerelle ja Atlantilta kauas Venäjän aroille. Euroopassa ei ole enää heimoja, jotka eläisivät korkeakulttuurin ulkopuolella, meistä ns. sivistyneistä ihmisistä välittämättä. Viimeisetkin barbaarit ja pakanat oli kastettu ja sivistetty keskiajan loppuun mennessä.