Moraalikysymyksiä eurooppalaisessa politiikassa

Fredrik II Suuren rakennuttama huvilinna Potsdamissa lähellä Berliiniä. Pariisilainen kepeys näkyi paitsi rakennustyylissä, myös linnan ranskankielisessä nimessä Sanssouci, "ilman huolia". Saksaa pidettiin vielä 1700-luvulla rahvaan kielenä. Preussin kuningas Fredrik II Suuri perusteli harjoittamaansa aluelaajennuspolitiikkaa valtion edulla. Hänen sisäpoliittisia tavoitteitaan oli hallita ystävänsä ranskalaisen valistuskirjailija Voltairen kuvaileman valistuneen itsevaltiaan tavoin.

Keskustelua hyvästä elämästä ja hyvästä yhteiskunnasta on Euroopassa käyty jo Sokratesta alkaen. Sokrateen mielestä "ihminen on ihmiselle susi", eli ihminen kohtelee lähimmäistään raakalaismaisesti, ellei häntä opeteta ihmisten tavoille, ns. olemaan ihmisiksi. Vain kasvatuksella ihmisestä saadaan inhimillinen, humaani.

Olosuhteet 1500-luvun Euroopassa olivat kaukana hyvästä ja inhimillisistä yhteiskunnasta. Hyvän ruhtinaan malliksi tuli kaikkea muuta kuin humaani ruhtinas, kun italialainen Macchiavelli kirjoitti kirjan, jonka nimenä oli yksinkertaisesti "Ruhtinas". Hyvä ruhtinas on kirjan mukaan läpeensä kiero, moraaliton ja tunteeton, ainoana päämääränään valtion etu. 1500-luvulla paaviuden ja keisariuden alamäen myötä kansallisvaltiot pyrkivät olemaan olemassa hinnalla millä hyvänsä. Ajan henki oli: "Päämäärä pyhittää keinot." Hyvän päämäärän eteen sai petkuttaa ja vaikka tappaa lähimmäisensä.

Parhaiten kilpailussa paikasta auringossa selvisi Ranska, jossa kehitys 1600-luvulla johti ehdottomaan itsevaltiuteen. Aurinkokuninkaana ihaillusta Ludvig XIV:sta tuli kaikkien eurooppalaisten hallitsijoiden esikuva. Ranska sai johtavan aseman politiikan, tieteiden, taiteiden ja muodin maailmassa. Ranskan kielestä tuli yläluokan ja sivistyneistön kieli. Pariisi määräsi, miten Euroopassa rakennetaan, sisustetaan, pukeudutaan ja mistä asioista keskustellaan. Sisäpolitiikassa muotia oli vallan keskittäminen ja valtakunnan yhtenäistäminen kuninkaan haluamalla tavalla. Tavoite oli saavutettu, jos hallitsija voi sanoa: "Valtio olen minä." Periaate "yksi kansa, yksi kieli, yksi uskonto" johti vähemmistöjen vainoihin varsinaisten uskonsotien jälkeenkin. Ulkopolitiikkaa hoidettiin periaatteella "hyökkäys on paras puolustus". "Ikuinen rauha", johon Euroopan valtioiden välisillä rauhansopimuksilla pyrittiin, osoittautui aina uudelleen ja uudelleen mahdottomaksi olotilaksi Euroopassa.