1: Eurooppalainen ihminen Etälukio
Euroopan muotokuva

Monista aineksista kootun eurooppalaisen kulttuurin valtavirtoja ovat juutalaiskristillisyys ja kreikkalais-roomalaisuus. Keskiajan kirkollinen kulttuuri painotti enemmän kristillisiä arvoja. Keski- ja uuden ajan vaihteessa lisääntyi kreikkalaista alkuperää olevan kulttuurin painoarvo.

Myös suomalainen kulttuuri on hyvin kansainvälistä. Suomessa on jouduttu viimeisen tuhannen vuoden aikana sulattamaan monennäköisiä muualta saapuneita kulttuurivirtauksia osaksi vanhaa kalevalaista kulttuuria. Vastaavasti voidaan katsoa käyneen kaikille Euroopan kansoille, olivat ne sitten kelttiläisiä, germaanisia, slaavilaisia tai suomalais-ugrilaisia.

Uskontoa tehokkaimmaksi eurooppalaisten yhdistäjiksi ovat osoittautuneet taide ja tiede. Näiden piirissä työskentelevien ei ole tarvinnut osallistua eri kansojen tai kirkkokuntien keskinäisiin kiistoihin ja voimainmittelöihin. Taiteilijoita ja tutkijoita kiinnostaa enemmän kuvata tätä maailmaa kuin pyrkiä sen omistajaksi.

Käsitykset siitä, mitä Eurooppa on, ovat vaihdelleet eri aikoina. Antiikin aikana Eurooppa nähtiin nuorimpana lapsena suhteessa sisariinsa Aasiaan ja Afrikkaan. Keskiajalla Eurooppa korotettiin asemaan, jossa hän sai määrätä muita siskojaan. Näkemykset eurooppalaisesta maailmanherruudesta, joita yritettiin toteuttaa vielä 1900-luvun Euroopassa, juontavat siis juurensa eurooppalaisen ihmisen keskiaikaisesta maailmankuvasta.

Jos haluaa kuvata Eurooppaa härän kanssa kisailevaksi neidoksi, kuten antiikin maailmassa, niin voisi sanoa, että hedelmöitys tapahtui hellenistisellä maaperällä, synnytystuskia kesti puoli vuosituhatta ja lapsi syntyi ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Tämän mukaan Eurooppa on saavuttanut tuhannen vuoden iän. Vanhoihin korkeakulttuureihin verrattuna, joilla on ikää ainakin 5000 vuotta, Eurooppa edustaa hyvin nuorta kulttuuria.


HISTORIA
Kurssin etusivu
Eurooppalainen ihminen
Euroopan sukujuuret
Euroopan lapsuus
Nuori Eurooppa
Kriisien Eurooppa
Muuttuva Eurooppa
Euroopan muotokuva
Testaa tietosi
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet