1: Eurooppalainen ihminen Etälukio
Tiedon halu valtaa eurooppalaiset

1300-luvulta alkaen Euroopassa alkoivat vaikuttaa uudet aatteet - renessanssi ja humanismi. Niiden ohjelmaan kuului antiikin klassisen kulttuurin elvyttäminen. Elvytystyössä auttoi 1400-luvun keksintö, kirjapainotaito. Antiikin auktoriteettien kirjoituksia voitiin nyt julkaista laadukkaina ja suhteellisen halpoina laitoksina. Platonin teokset painettiin kokonaisuudessaan kreikaksi. Latinankielisinä käännöksinä - Corpus Platonicum - niistä tuli aikansa bestsellereitä.

Vielä uuden ajan alussa Euroopassa elettiin pääasiassa antiikin perinnöllä. Vasta 1600-luvulla perintö alkoi tuottaa jotain uutta ja erilaista. Tieteiden tehtäväksi tuli tuottaa uutta tietoa, mistä olisi hyötyä ihmisille. Uusi tieto vaati kokeellista tutkimusta. Mitä enemmän tutkimuksia, sitä enemmän keksintöjä ja sitä suurempi mahdollisuus tuottaa välineitä ihmisten iloksi. Löytöretket avarsivat kuvaa maailmasta, ja kaukoputki ja mikroskooppi toivat kokonaan uusia maailmoja ihmisten tarkasteltavaksi.

Uudenlaisen tieteen uudet tutkimusmetodit määritteli ranskalainen filosofi ja luonnontieteilijä Rene Descartes kirjassaan Metodin esitys. Descartes jakoi maailman kahtia, psyykkiseen ajattelevaan ja fyysiseen ruumiilliseen. Fyysinen maailma toimii luonnonlakien mukaan, ja ajatteleva ihminen voi saada varmaa tietoa tutkimalla sitä perusteellisesti pala palalta.

1700-luvulla alettiin tieteellistä kiinnostusta suunnata myös ajattelevaan ihmiseen ja hänen maailmaansa. Myös ihmisen käyttäytymisessä, yhteiskunnassa ja historiassa on löydettävissä luonnonlakeja. Tiedostamalla käyttäytymisen lainalaisuudet voidaan saavuttaa sellaiset yhteiskunnalliset olot, että ihmisten on mahdollista elää luonnonmukaista elämää vapaina ja onnellisina.


HISTORIA
Kurssin etusivu
Eurooppalainen ihminen
Euroopan sukujuuret
Euroopan lapsuus
Nuori Eurooppa
Minkä takia Eurooppa on jakautunut eri kulttuuripiireihin?
Taiteen merkitys eurooppalaisen identiteetin luomisessa
Mikä merkitys ajattelun vapaudella on eurooppalaisessa kulttuurissa?
Miten matematiikasta ja mekaniikasta tuli eurooppalaisen tutkimuksen kulmakiviä?
Moraalikysymyksiä eurooppalaisessa politiikassa
Tiedonhalu valtaa eurooppalaiset
Testaa tietosi
Kriisien Eurooppa
Muuttuva Eurooppa
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet