4: Ihminen, ympäristö ja kulttuuri Etälukio

Kehitys Euroopassa

Korkeakulttuuriin siirtyminen on tapahtunut Euroopassa ajallisesti ja alueellisesti eri aikoina:

aikajana

a. Välimeren talous- ja kulttuurialue

Euroopassa siirtyminen keräily- ja pyyntikulttuurista viljelykulttuuriin alkoi noin 6000 vuotta eKr. Kiinteää asutusta syntyi täälläkin ensin jokien varsille, missä oli helpointa viljellä maata. Ensimmäiset kaupungit Välimeren pohjoisrannoilla syntyivät toisella vuosituhannella eKr ja Ateenasta tuli varteenotettava merivaltio ensimmäisellä vuosituhannella eKr.

Kreikan kaupunkivaltiot yhdistyivät 300-luvulla eKr ja Aleksanteri suuri liitti Kreikan valtapiiriin vanhat korkeakulttuurialueet Egyptistä Indus-laaksoon. Aleksanterin monikulttuurisen hellenistisen valtakunnan hajottua roomalaiset perustivat oman imperiumin Välimeren alueella ja jatkoivat hellenistisen kulttuurin perinteitä. Euroopan kulttuurin syvimmät juuret ulottuvat Kreikan ja Rooman kulttuurien kautta ensimmäisiin korkeakulttuureihin saakka. Kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin kukoistuskautta n. 500 eKr - 400 jKr kutsutaan Euroopan historiassa antiikin ajaksi.

Maanviljely alkoi Euroopassa Tonavan ja Välimeren helposti viljeltävillä ranta-alueilla (vihreä väri) vuosituhansia sitten, kreikkalaiset kehittivät hienostuneen kaupunkikulttuurin 1. vuosituhannella eKr (oranssi väri) ja roomalaiset rakensivat suuren imperiumin ajanlaskumme alkupuolella. Kuvassa Rooma laajimmillaan v.117 jKr.

Tehtäviä:

  1. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset olot antiikin ajan a) Kreikassa ja b) Rooman valtakunnassa.
  2. Millaisia ongelmia luonnon hyödyntäminen tuotti jo antiikin aikana ja miten antiikin ajan ihmisten tekemiset näkyvät luonnossa vielä edelleenkin?

Syventävä tehtävä:

Mikä sija luonnolla oli antiikin ajan filosofiassa ja minkä aseman ihminen sai suhteessa luontoon?

b. Keskiajalla

Rooman valtakunnan rajojen pohjoispuolella asuvat paimentolaiskansat ottivat oppia roomalaisesta kulttuurista; he opettelivat esimerkiksi viljelemään maata ja työstämään metalleja. Monet halusivat muuttaa kokonaan elintasostaan kuuluisaan Rooman valtakuntaan. Rooma ei kyennyt heiketessään torjumaan halukkaita maahanmuuttajia. Germaanit onnistuivat ottamaan haltuunsa Rooman läntiset osat 400-luvun lopulla. Epävakaissa oloissa ihmisiä pakeni maalle saamaan suojelusta aseistautuneilta suurtilallisilta. Sivistyksen suojelijaksi jäi Rooman kirkko. Itä-Rooma kuitenkin jatkoi olemassaoloaan keisarikuntana vielä seuraavat tuhat vuotta, vaikka sinnekin oli joka puolelta väkeä tulossa: pohjoisesta slaavit, lännestä valtaa havittelevat germaanihallitsijat ja idästä islamin uskoa levittävät arabit. Se sortui vasta 1400-luvun lopulla turkkilaiskansojen hyökkäyksiin. Kuohuvia vuosisatoja 400-luvulta 1400-luvun lopulle, jolloin nykyinen Eurooppa pitkälle muotoutui, on kutsuttu usein "pimeäksi keskiajaksi".

Euroopan kauppareitit

Euroopan maa- ja merikauppareittejä keskiajan loppupuolella. Vielä varhaiskeskiajalla kauppa keskittyi Välimeren ympäristöön, mutta vuosisatojen kuluessa Euroopan maista tuli toisilleen yhä tärkeämpiä kauppakumppaneita.

Tehtäviä:

  1. Miten keskiajan kartanotalous erosi antiikin kaupunkitaloudesta?
  2. Miksi feodaalivaltio oli heikko valtio?
  3. Mikä rooli kirkolla ja luostarilaitoksella oli yhteiskunnallisena ja taloudellisena vaikuttajana keskiajalla?
  4. Mitkä seikat vaikeuttivat ja rajoittivat ihmisten elämää keskiajan Euroopassa?
  5. Mitä eurooppalaisessa kulttuurissa on perintöä islamilaisesta kulttuurista?
  6. Syitä kaupunkien ja kaupankäynnin elpymiseen Euroopassa 1000-luvulta alkaen.

Syventävä tehtävä:

Miten keskiaika näkyy eurooppalaisessa maaseutu- ja kaupunkikuvassa nykyaikana?

c. Euroopan ekspansio

Keskiajan kuluessa Euroopan maista oli tullut toisilleen yhä tärkeämpiä kauppakumppaneita ja kulttuurin painopiste siirtyi etelästä pohjoisemmaksi yli Alppien. Samanaikaisesti eurooppalaiset laajensivat elinpiiriään Euroopan ulkopuolelle. Kiertämällä Afrikan, ylittämällä Atlantin ja purjehtimalla maailman ympäri 1500-luvun alussa eurooppalaisista tuli "merten herroja". Tärkeimmät kaukokauppaa harjoittavat kaupungit eivät sijainneet enää Välimeren vaan Atlantin rannoilla, ja kun Eurooppa alkoi teollistua Englannista käsin, se vahvisti Keski-Euroopan maiden asemaa Euroopan johtavina valtioina. Kapitalistinen talousjärjestelmä kehittyi ensin kaupan, sitten teollisuuden varaan.

Ihanteet yhtenäisestä kristillisestä kirkon ja keisarien johtamasta Euroopasta eivät olleet enää "moderneja", kun eri puolilla Eurooppaa kilpailtiin menestyksekkäästi vaikutusvallasta maailmanmarkkinoilla. Uusien tuulien puhaltaminen feodalistisessa yhteiskunnassa 1400- ja 1500-lukujen taitteessa on nähty merkkinä uuden ajan alkamisesta Euroopassa.

Tehtäviä:

  1. Mitkä olivat eurooppalaisten motiivit löytöretkiin?
  2. Miten löytöretket edistivät elintason nousua Euroopassa?
  3. Miten maailmankauppa muuttui löytöretkien johdosta?

Eurooppa-keskeisyys

Jos kiinalaiset ovat aina kutsuneet omaa maataan Keskustan valtakunnaksi, myös eurooppalaisten maailmankuva muuttui uudella ajalla varsin Eurooppa-keskeiseksi.
Eurooppa-keskeisyydelle oli monta perustelua: eurooppalaiset hallitsivat maailman meriä, he olivat kehittäneet modernin teollisuusyhteiskunnan ja levittäneet omaa väkeään ja kulttuuriaan kaikille mantereille, Amerikkaan, Afrikkaan, Aasiaan ja Australiaan.

Testaa tietosi


HISTORIA
Kurssin etusivu
Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
Keräily- ja pyyntikulttuuri
Viljelykulttuuri
Korkeakulttuurit
Kehitys Euroopassa
Monikansallinen hellenistinen kulttuuri
Testaa tietosi
Teollinen kulttuuri
Testitehtäviä
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet