4: Ihminen, ympäristö ja kulttuuri Etälukio

Monikansallinen hellenistinen kulttuuri

Korinttilaistyylinen pylväs Antiikin Kreikasta saatuja kulttuurivaikutteita voi löytää Intiasta asti. Kuvassa on yksi korinttilaistyylisistä pylväistä Aurangabadin lähellä sijaitsevassa buddhalaisessa kalliotemppelissä ajanlaskumme ensimmäisiltä vuosisadoilta.

300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua koko Välimeren ja Lähi-idän kulttuurialue joutui saman hallitsijan Aleksanteri Suuren alaisuuteen. Makedonian kuninkaan valloittamien alueiden kulttuureja sulautui yhdeksi ns. hellenistiseksi kulttuuriksi. Kreikan kielestä tuli yläluokan ja kauppiaiden kieli. Tavallisten kansalaisten elämään hellenisoituminen tuskin vaikutti, korkeintaan herätti kapinamieltä. Ankara verottaminen ja kreikkalaisten alentuva suhtautuminen alkuperäisväestöön aiheutti kreikkalaisvastaisuutta, mikä helpotti roomalaisia valtaamaan alueet kreikkalaisilta. Rooman vallan aikana hellenistinen kulttuuri vakiintui, sillä roomalaiset jatkoivat kreikkalaisten viitoittamaa tietä. Esimerkiksi faaraoiden hallinto- ja talousjärjestelmä muuttui ensin kreikkalaisten, sitten roomalaisten maaherrojen johtamaksi byrokratiaksi koko Rooman imperiumissa ja kreikkalaisten säätämät merenkulkulait olivat voimassa vielä keskiajan Euroopassa.

Aleksanteri Suuren voidaan sanoa helpottaneen lännen ja idän kulttuurivaihtoa. Suurten maailmanuskontojen, buddhalaisuuden, kristinuskon ja islamilaisuuden katsotaan saaneen vaikutteita hellenistisestä ajattelusta. Intialaisen Maurya-dynastian perustajan Chandraguptan sanotaan saaneen valtakuntansa yhtenäistämisidean Aleksanterilta ja hänen pojanpoikansa, keisari Asoka, aloitti oman kansainvälistämisohjelman lähettämällä buddhalaisia munkkeja maailmalle. Buddhalaisen lähetystyön seurauksena intialainen maailmankatsomus levisi Keski-, Kaakkois- ja Itä-Aasiaan Japania myöten.

Jeesus ja kristillisen kirkon perustajat, samoinkuin Muhamed ja islamilaisuuden synnyttäjät elivät ja vaikuttivat hellenistisessä maailmassa. Tosin Muhamedin 600-luvulla julistamassa Pyhässä sodassa arabit tuhosivat kreikkalaiset kaupungit valloittamillaan alueilla, mutta he säilyttivät hellenistiset tieteet osana omaa kulttuuriaan. Keskiajan arabikulttuuria voidaan muutenkin sanoa erittäin kansainväliseksi ja suvaitsevaiseksi . Siinä yhdistyivät tiedot ja taidot monista eri kulttuureista. Kiinalaisilta arabit oppivat esimerkiksi paperin teon ja kompassin käytön, intialaisilta numero- ja desimaalijärjestelmän, persialaisilta arkkitehtuuria. Eri maiden kirjallisuutta ja filosofiaa käännettiin arabiaksi.

Läntisen Euroopan asukkaat olivat Rooman jakauduttua kahtia ja Länsi-Rooman tuhouduttua v.476 joutuneet epävakaissa oloissa palaamaan ikäänkuin ajassa taaksepäin luontaistalouteen. Yhteys Lähi-idän vilja-aittoihin oli poikki ja maanviljelijöiden piti elättää itsensä lisäksi suojelijansa, sotilas-aatelin ja papiston, joka kirkkoineen ja luostareineen ylläpiti jonkinlaista sivistystä alueella. Kaupungit kituivat tai kuolivat ja kaupunkikulttuurista tutut asiat, talojen lämmitykset tai viemäröinnit unohtuivat. Tällaisissa olosuhteissa yhteydet sivistykseen, jota arabeilla oli tarjottavana kaupan välittäjinä, olivat läntisen Euroopan asukkaille elintärkeät.

Vielä uuden ajan alkupuolella muut kulttuurit olivat teknisissä taidoissa länsieurooppalaisia paljon pitemmällä. Mutta muutamassa vuosisadassa Euroopassa kehitettiin konekulttuuri, joka on eurooppalaisten mukana laajentunut, niin kuin tällä hetkellä tuntuu, välttämättömäksi osaksi koko ihmiskuntaa ja muuttanut maapallon yhdeksi maailmankyläksi.


HISTORIA
Kurssin etusivu
Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
Keräily- ja pyyntikulttuuri
Viljelykulttuuri
Korkeakulttuurit
Kehitys Euroopassa
Monikansallinen hellenistinen kulttuuri
Testaa tietosi
Teollinen kulttuuri
Testitehtäviä
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet