Elämää keräily- ja pyyntikulttuurissa

Leijonia on pidetty eläinten kuninkaina, ihmistä luomakunnan kruununa. Ilman tekniikan taitoja ihminen olisi hävinnyt olemassaolontaistelun häntä nopeampien ja voimakkaampien eläinten kanssa. Nyt leijonia pitää suojella kuolemasta sukupuuttoon. Kuva Gujaratin kansallispuistosta Intiassa.

Jos puhutaan ihmisten kehittymisestä viimeisten vuosituhansien aikana, ei ole kysymys enää biologisesta kehittymisestä. Kehittymisellä tarkoitetaan nyt kulttuurievoluutiota. Kulttuurit eri puolilla maapalloa ovat muotoutuneet hyvinkin erilaisiksi, vaikka luonnon olosuhteet olisivat varsin samankaltaiset. Miten ihminen elämänsä elää, riippuu pitkälle siitä kulttuurista, johon hän syntyy ja joka hänet kasvattaa.

Keräily- ja pyyntitaloutta harjoittaneet ihmiset olivat vielä hyvin riippuvaisia ympärillään olevan luonnon antimista. Hengissä pysyminen "luonnon armoilla" ei ollut helppoa. Oli tunnettava lukuisa määrä kasveja ja niiden ominaisuuksia. Metsästämisen onnistuminen vaati eläinten käyttäytymisen tuntemista. Ihmiset olivat hyvin riippuvaisia toinen toisistaan. Omakohtaiset kokemukset, mutta myös uskomukset ja myytit synnyttivät normeja ja riittejä, jotka säätelevät käyttäytymistä ja määräävät ihmisen elämää kehdosta hautaan.

Pyyntikulttuuri toi sukupuolten välisen työnjaon. Naiset keräsivät ravinnoksi kelpaavaa, miehet liikkuivat eräretkillä. Raskausaika ja lastenhoito estivät äitejä osallistumasta pitkille ja pitkäkestoisille metsästysretkille. Ihmisten erilaiset kyvyt, tiedot ja taidot synnyttivät monia ammatteja. Luonnon materiaalia kiveä työstettiin ensin hakkaamalla, sitten hiomalla. Kummallakin menetelmällä valmistetun esineen terä saattoi olla metalliveitsen veroinen. Mestarillisia töitä syntyi myös puusta, luusta tai nahasta.

Keräily- ja pyyntikulttuurin vallitessa väestömäärä ei voi koskaan kasvaa kovin suureksi, koska ravintoa on rajallinen määrä. Ekologisesta näkökulmasta ihmiskunta eli kivikaudella tasapainoisemmin luonnon kanssa kuin koskaan myöhemmin.

Maapallolla elää edelleen pyyntitaloutta harrastavia ihmisiä marginaalisina määrinä ns. sivistyksen ulkopuolella tai sen reunamailla. Antropologeja heidän kulttuurinsa on kiinnostanut mm. siksi, että opittaisiin ymmärtämään paremmin oman kulttuurimme juuria. Alkukantainen kulttuuri on käsitetty eräänlaiseksi ikkunaksi varhaisiin kivikautisiin kulttuureihin. Nykyistä hyvinvointiyhteiskunnan elintasoihmistä viehättää omasta kulttuuristamme suuresti poikkeava elämäntapa. Mitä ajattelee ns.luonnonihminen, mitä asioita hän arvostaa, mikä hänen mielestään on tärkeää elämässä, mitä hän tietää ja mitä taitoja hänellä on, joita meillä ei enää ole.

Ravintonsa suoraan luonnosta hankkiva ihminen tuskin on koskaan pitänyt itseään luonnon herrana, niin riippuvainen hänen elämänsä on ympäristön olosuhteista. Pyyntikulttuurin kaudella ihmisen odotettavissa oleva elinikä oli vain 25 vuotta. Kuivuus tai riistan loppuminen saattoi aiheuttaa joukkojen nälkään nääntymisiä.