Valtioiden synty

Kiina on tämän päivän maista ainoa, jolla voidaan katsoa olevan suora yhteys valtakuntaan, joka syntyi Keltaisen joen laaksoon yli 4000 vuotta sitten. Kiinaa suojeli ympäröivä luonto ja missä suojaa ei ollut, sinne rakennettiin mahtava Kiinan muuri. Valloituksilta kiinalaisetkaan eivät välttyneet, mutta Kiinan hallitseminen onnistui vain siten, että uudet valtiaat omaksuivat kiinalaisen kulttuurin.

Kaupunkikulttuuri merkitsi yhä eriytyneempiä ammatteja , mutta myös ihmisten eriarvoistumista. Pappien ja pappisvirkamiesten valta muuhun väestöön nähden kasvoi huomattavasti. Maa oli alunperin yhteistä omaisuutta siinä kuin ilma, jota ihmiset hengittivät. Mutta kun sitä alettiin viljellä, ei ollut enää yhdentekevää kenelle maan käyttöoikeus kuului. Maa käsitettiin nyt vallanpitäjän omaisuudeksi, jota maanviljelijät saivat viljellä omiin tarpeisiinsa. Oli kohtuullista, että he joutuivat maksamaan tästä oikeudestaan veroa. Aina ei veroja nostettu kuitenkaan kohtuudella. Yhteiskunnan vaurauden luojista, maanviljelijöistä, tulikin yhteiskunnan alin luokka. Vain harvoin viljelijät pääsivät maansa omistajiksi. Tavallisempaa oli, että heistä tuli korkea-arvoisten pappien tai virkamiesten maatyöläisiä, pahimmassa tapauksessa maaorjia.

Koska maasta oli tullut avain ihmisten hyvinvointiin, se oli erittäin arvokasta. Syynä kaupunkien keskinäisiin sotiin saattoi olla esimerkiksi veden vähyys, kun joen ylävarrella vettä juoksutettiin suuria määriä kanaviin ja omille viljelmille. Vallanpitäjiä saattoikin houkutella ajatus koko jokialueen saattamisesta oman valtikkansa alle. Maatalouden tarpeista ja vahvojen hallitsijoiden vallanhalusta syntyivät ensimmäiset valtiot ja imperiumit hedelmällisten jokilaaksojen alueille.

Kaikki ensimmäiset korkeakulttuurit olivat yhteiskuntarakenteeltaan samankaltaisia, teokraattisia eli pappisvaltaisia. Vaikka ylin vallanpitäjä ei olisi ollut itse papistoon kuuluva kuten Egyptin faarao, vallan oikeutuksen katsottiin kuitenkin tulevan taivaasta. Valta oli jumalallista. Hallitsija ymmärrettiin jumalan edustajaksi maan päällä tai suorastaan jumalan inkarnaatioksi. Huolehtimalla järjestyksestä ja jumalan temppelien kunnosta hän takasi, että joki tulvi ja pellot saivat vettä. Monet hallitsijat kuvasivatkin itseään mieluummin kansansa paimenina kuin sotajoukkojen kuninkaana.

Ihmisten mielestä edistys ja hyvinvointi edellyttivät kaiken vallan keskittämistä yhdelle henkilölle, jumalalliselle kuninkaalle. Mutta tämä ei pystynyt hallitsemaan ilman hengellisen vallan, papiston ja maallisen vallan, armeijan avustusta. Hallitsijan kuolema merkitsi usein kiistaa siitä, kuka oli oikea henkilö perimään kruunun. Vallanperimyssodat, kuten sodat yleensäkin valtaa pitävien välillä, alkoivat kuulua ikään kuin välttämättömyytenä ihmisten ja kansojen elämään. Ihmisen historia on paljolti valtataistelujen ja sotien historiaa.