6: Kulttuurit kohtaavat Etälukio

Euroopan maiden valtapiiri

Mausteiden, suitsukkeiden, korujen ja silkin tuonti idän suunnalta samoin kuin Länsi-Afrikasta hankittu kulta rikastuttivat kauppiaita myös Välimeren pohjoisrannoilla. Läntisen Euroopan valtiot edistivät kaupunkien vaurastumista myöntämällä niille itsehallinnon ja taloudellisia etuoikeuksia, kuten yksinoikeuden kaupankäyntiin kotimaassa ja ulkomailla.

Kasvavien pääomien avulla kaupunkien asukkaat eli porvarit saivat vaikutusvaltaa valtioiden sisä- ja ulkopolitiikassa. Sota, diplomatia ja kauppa nivoutuivat toisiinsa, kun ruhtinaat ja kauppiaat pyrkivät samaan päämäärään, valtaan ja vaurauteen. Valloitusten oikeutusta perusteltiin henkisillä arvoilla, pakanakansat tulivat kristillisen sivistyksen piiriin. Tosiasiallinen tavoite oli päästä ohjaamaan markkinoita ja vaihtaa islamilaiset shariaan perustuvat käytänteet länsimaisiin lakeihin ja kaupankäyntinormeihin.

Englannin kuningatar, josta tuli Intian keisarinna 1800-luvun loppupuolella.

Victoria Memorial Hall Kalkutassa. Kuka Viktoria?

Myös Itä-Euroopan keisarikunta Venäjä osallistui eurooppalaisen valtapiirin laajentamiseen.  Muslimeilta vallatuilla alueilla ortodoksinen Venäjä merkitsi vierasta kulttuuria ja uskontoa. Sosialististen neuvostotasavaltojen liitossa kulttuuriset ristiriidat oli lakaistuna maton alla. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla ongelmia alkoi pulpahtaa esiin sekä Venäjän liittovaltiossa että uusissa itsenäistyneissä tasavalloissa.

Euroopan maiden maailmanherruus, jota Yhdysvallat ja Neuvostoliitto jatkoivat 1900-luvun alkupuolella käytyjen maailmansotien jälkeen, on vaikuttanut kansainvälisiin lakeihin ja sopimuksiin. Niiden pohjalta määräytyvät myös valtioiden nykyiset rajat. Ovatko pelisäännöt oikeudenmukaisia kaikkia maapallon asukkaita ja heidän kulttuurejaan kohtaan, kysytään usein länsimaisen kulttuuripiirin ulkopuolella.

HISTORIA
Lähde matkaan! Welcome on board!
Kulttuurit kohtaavat
Kulttuurien synty
Sota ja kulttuuri
Uskonto ja kulttuuri
Uskonto, yhteiskunta ja kulttuuri
Kansainvälinen kauppa ja kulttuurien kohtaaminen
Maailmanuskontoja ja maailmankulttuureja
Buddhalaisuuden levinneisyys
Islamin valtapiiri
Euroopan maiden valtapiiri
Testaa tietosi
Kieli, kirjallisuus ja kulttuuri
Tietotaito ja kulttuurikehitys
Kulttuurien tulevaisuudesta
YO-kirjoitusten tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet