2: Ympäristö, paikka ja tila

Pyhät paikat

Kulttuureissa on ollut ja on edelleen paikkoja, jotka koetaan pyhiksi. Luonnonkulttuureissa se on saattanut olla puu, metsäaukio, vuorenhuippu tai lähde. Pyhät paikat kertovat kunkin kulttuurin uskonnosta, kauneusihanteista ja yhteiskunnan hierarkioista. Egyptin pyramidit ovat uskomaton ponnistus aikansa ihmisille, joilla oli varsin alkeelliset työmenetelmät ja -välineet. Myös suomalaisten keskiaikaisten kivikirkkojen ja myöhempien puukirkkojen (1600–1800) rakentaminen väestöpohjaltaan pienissä seurakunnissa on paikkakuntalaisten voimannäytteitä. Kirkkojen rakennusmestarit ja kirkkomaalarit kiersivät ympäri maata tarpeen mukaan. Sekä rakennukset että sisämaalaukset heijastivat kunkin aikakauden tyylisuuntia.


Tohmajärven puukirkko

Tohmajärven puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhin kirkko. Se sijaitsee korkealla mäellä.
Sinne on tultu entisaikaan pitäjän eri kolkista kirkkoveneillä, kävellen, kärrykyydissä tai ratsain.
Kirkko rakennettiin 1756 Kustaa III:n nimikkokirkoksi. Sisätilan maalaukset olivat kuuluisan
suomalaisen kirkkomaalarin Mikael Toppeliuksen (1734–1821) tekemiä. Nykyisin vain alttaritaulu
on jäljellä hänen suurtyöstään. (Valokuva B.G.)





Ylösnousemuksen kappeli, Turku

Erik Brygmannin (1891–1955) Ylösnousemuksen kappeli (1939) Turun hautausmaalla.
Ympäristön luonto on ollut keskeinen suunnittelun lähtökohta. Kappeliin lankeava häkellyttävän
kaunis valo luo pyhän tunnelman tilaan. (Valokuva K.S.)


Kapalasveran temppeli, Intia

Kapalasveran temppeli, Chennai, Intia. Temppeli on hindulainen, ja se kuvaa maailmankaikkeutta jumalolentoineen. (Valokuva P.E.)


Takaisin Seuraava
 
KUVATAIDE
Kurssin suoritusohjeet
Kurssin tavoitteet
Arkkitehtuuri
Ilmaston, materiaalin ja kulttuurin vaikutus arkkitehtuurin muotokieleen
Suunnittelun prosessit
Arkkitehtuurin käsitteitä
Asunto
Rakennusperinnön vaaliminen
Asumista entisaikaan
Tehtävä 1
Maailman perintö
Pyhät paikat
Tehtävä 1
Vallan rakennukset
Tehtävä 1
Ympäristötaide
Muotoilun perusteita
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet