
Kemian elementit
- Kemian elementit -kurssi sisältää alkuaineiden
kemian (epäorgaanisen kemian) lisäksi
sähkökemiaa. Kurssi on useimmissa lukiossa sijoitettu
järjestyksessä toiseksi kemian syventäväksi kurssiksi
(KES2).
- Kurssiin sisältyy laskuja,
joissa on hallittava reaktioyhtälö (niin tulkinta kuin
muodostaminenkin) sekä moolimassan,
ainemäärän ja konsentraation käsite.
Lisäksi tarvitaan kaasulakeja, lähinnä ideaalikaasun
tilanyhtälöä, sekä elektrolyysin
sähkömäärän laskennallista hallintaa.
- Alkuaineiden ominaisuuksien opettelussa on paljon muistiin
painettavaa. Hyvänä tukena työssä on jaksollinen
järjestelmä, jonka rakenteeseen kannattaa perehtyä
huolellisesti. Reaktioyhtälöitä tarvitaan tässäkin
osuudessa kurssia, jotta aineiden reaktiot hahmottuisivat selkeästi.
- Edellisen perusteella näille etälukion kemian KE 3-sivuilla
on valittu tehtäviä, joilla voit varmentaa jaksollisen
järjestelmän, reaktioyhtälöiden ja sähkökemian
perusasioiden osaamista. Varsinainen laskuharjoittelu jää oppikirjan
ja sen tehtävien varaan. Alkuaineiden ominaisuuksiin on myös
syytä paneutua tarkemmin oppikirjan mukaan. Mukana on harjoituskoe
(paperille tehtävä).