Reaktioyhtälöä kirjoitettaessa on ensin tarkistettava, että lähtöaineiden ja tuotteiden kaavat ovat oikein. Kerrointen määrittäminen sujuu helposti päättelemällä (matemaattisia yhtälöryhmiä on turhaa rakennella). Aluksi lasketaan pelkkien yhdisteiden kaavojen perusteella, kuinka paljon eri atomeja yhtälössä on kummallakin puolella. Määriä vertaamalla päätellään kertoimet. Reaktioyhtälön voi kertoa tarvittaessa molemmin puolin samalla luvulla. Lopuksi on usein hyvä vielä tarkistaa, että eri alkuaineiden atomimäärät ovat samoja molemmin puolin reaktioyhtälöä.
Esimerkki
| A |
Etaani palaa hiilidioksidiksi ja vedeksi.
|
|||||||
| C2H6 | + | O2 | CO2 | + | H2O | Kirjoitetaan aluksi yhdisteiden kaavat ja reaktion runko. | ||
| C2H6 | + | O2 | 2 CO2 | + | 3 H2O | Etaanissa on kaksi C-atomia, siis CO2:n eteen kerroin 2, ja 6 H-atomia, siis H2O:n eteen kerroin 3. | ||
| C2H6 | + | 3,5 O2 | 2 CO2 | + | 3 H2O | Tuotteiden puolelle tulee nyt 2 · 2 + 3 · 1 = 7 O-atomia. Koska happi on lähtöaineiden puolella O2-molekyyleinä, tarvitaan 3,5 O2 | ||
| Reaktioyhtälöissä käytetään mieluiten kokonaislukukertoimia. Kerrotaan siis yhtälön molemmat puolet 2:lla: | ||||||||
| 2 C2H6 | + | 7 O2 | 4 CO2 | + | 6 H2O | |||
| B |
Glyseryylitrinitraatti (nitroglyseroli, neste) räjähtää. Räjähdyksessä syntyy typpi-, happi- ja hiilidioksidikaasua sekä vesihöyryä. |
||
| C3H5(NO3)3(l) | N2(g) + CO2(g) + H2O(g) + O2(g) | ||
| 3 N-atomia 3 C-atomia 5 H atomia 9 O-atomia |
1,5 N2 3 CO2 2,5 H2O O-atomeja tarvitaan näihin 2,5 + 3 · 2 = 8,5 ja 0,5 O-atomia jää vielä 0,25 O2-molekyyliin. |
||
| C3H5(NO3)3(l) | 1,5 N2(g) + 3 CO2(g) + 2,5 H2O(g) + 0,25 O2(g) | ||
| Kerrotaan yhtälö molemmin puolin 4:llä,
jotta kertoimiksi saadaan kokonaisluvut. Tarkista
atomimäärät! |
|||
| 4 C3H5(NO3)3(l) | 6 N2(g) + 12 CO2(g) + 10 H2O(g) + O2(g) | ||
C |
Kalsiumoksidin reagoi tetrafosforidekaoksidin kanssa. Reaktiossa syntyy kalsiumfosfaattia. |
|||||
| CaO | + | P4O10 | Ca3(PO4)2 | |||
| 1 Ca 4 P 11 O |
3 Ca 2 P 8 O |
P-atomien määrästä lähtöaineiden puolella voidaan päätellä, että tuotetta syntyy ainakin 2 yksikköä. Tällöin Ca-atomeja tarvitaan vasemmalla 6 kpl. | ||||
| 6 CaO | + | P4O10 | 2 Ca3(PO4)2 | |||
| Nyt | 6 Ca 4 P 18 O |
6 Ca 4 P 18 O |
||||