Opiskeluohjeita
Kemian opiskelusta
- Kemian opiskelu muistuttaa aluksi hieman kielten opiskelua: muistiin
on painettava sanastoa ja kielioppia. Kemiassa sanastoon kuuluvat
alkuaineiden merkit ja orgaanisen kemian funktionaaliset
ryhmät. Yhdisteiden kaavojen ja reaktioyhtälöiden
kirjoittaminen onkin sitten kieliopin puolta: säännöt on
tunnettava. Uhraa näihin kahteen asiaan jonkin verran aikaa ja
harjoittele! Harjoittele myös kääntämällä
reaktioyhtälöitä suomeksi.
Esimerkki
- Kun perehdyt kemiallisin ilmiöihin, olivatpa kyseessä
reaktiot tai yleiset lait, koeta kuvitella asia aina hiukkastasolla. Se
on tyypillinen kemiallinen ajattelumalli.
Esimerkki
- Oppikirjoissa ja etälukion kemian sivuilla perusasiat
pyritään esittämään mahdollisimman selkeästi ja
riisutusti. Siksi kannattaa testata käsitteiden hallintaa lukemalla
myös muita tekstejä, joissa käsitellään
kemiallisia ilmiöitä. Tekstejä löytyy kirjoista,
tiedelehdistä ja tietysti netistä. Ei kannata
säikähtää monimutkaisia kaavoja tai outoja termejä,
opit kyllä poimimaan keskeisen asian niistäkin huolimatta.
- Älä arkaile kysyä! Esimerkiksi nettisivuilla on
tekijän osoite ihan sitä varten, että lähettäisit
sähköpostia.
Netistä ja selaimesta
- Opettele käyttämään tehokkaasti Suosikit
tai Bookmarks-listaa: tallenna usein tarvitsemasi osoitteet ja viimeksi
lukemasi sivu. Listan voi järjestää mieleisekseen. Siitä on
vähän vaivaa mutta paljon hyötyä.
- Selaimesi tallentaa päivämäärät, osoitteet
ja nimet sivuista, joilla olet vieraillut. Siitä on usein apua. Luettelo
on Internet Explorerissa Sivuhistoria-nimellä, Netscapessa
History-nimellä (Window
History).
- Muistathan, että modeemiyhteyttä
käyttäessäsi säästät puhelinlaskussa, kun lataat
pitempää tutkimista vaativat sivut koneesi muistiin (avaat sivun) ja
katkaiset sitten yhteyden.

- Muistathan myös, että voit isontaa selainruudun
näkymää piilottamalla työkalu- ja selauspalkin. Internet
Explorerissa se käy kätevästi
F11-näppäimellä. Sama näppäin tuo palkit
takaisin. Netscapessa toiminto on View-valikossa sekä
työkalupalkin ja selauspalkin vasemmassa reunassa.
- Opettele käyttämään tehokkaasti ainakin yhtä
hakupalvelua: lue sen ohjeistus ja kokeile erilaisia hakuehtoja.
Mirja
Karjalainen