Laboratorio

Kemian opiskeluun kuuluu aina annos laboratoriotöitä. Koulujen laboratoriossa — puhumattakaan tavallista koululuokista — ei kemian kokeellinen työskentely voi olla aina kovinkaan monipuolista.

Toisaalta jos kokeellista kemiaa haluaa harrastaa kotioloissa, kemikaalien ja välineistön hankinta sekä työskentelytila saattavat muodostua ongelmaksi. Aivan tavallisilla kotoa löytyvillä kemikaaleilla on toki mahdollista tehdä joitakin kokeita, mutta monesti on viisaampaa tutustua kemikaalien ominaisuuksiin niiden käyttöohjeita tutkimalla ja etsimällä lisätietoa vaikkapa netistä. Kuluttajan käyttöön tarkoitetut kemikaalit ovat sitä paitsi enimmäkseen valmisteita, joissa on mukana useita komponentteja tuotteen säilymisen takaamiseksi tai muista syistä. Joidenkin kokeiden tulokset voivat siitä syystä hämärtyä.

Kemia on eksakti luonnontiede. Niinpä varsinaiselle kokeelliselle työskentelylle onkin asetettava tarkkoja kriteerejä, joita ovat esimerkiksi välineiden asianmukaisuus, oikeat työtavat, kemikaalien puhtaus, havaintojen ja mittausten tarkkuus sekä kokeen toistettavuus. Kemiassa myös aineiden käsittelyyn ja hävittämiseen liittyvät turvallisuustekijät on aina otettava huomioon.

Laboratoriotyötekniikan harjoitteluun sekä reaktioihin tutustumiseen internetistä löytyy tukea. Kemian opetuksen sisältyy perinteisesti opettajan tai luennoitsijan tekemiä demonstraatioita, joilla havainnollistetaan kemiallisia ilmiöitä. Sekä tällaisista demonstraatioista että laboratoriotyöskentelystä on netissä tarjolla jo runsaasti sekä kuvia että videopätkiä, joihin kannattaa tutustua. Samoin on saatavilla turvallisuustietoutta.

Näillä sivuilla on esitelty joitakin tavallisia työtapoja, välineitä ja reaktioita. Osaan aineistosta liittyy videoita. Muutamia linkkejä kemian videotarjontaan on myös mukana lukijan oman harrastuksen ja harkinnan mukaan käytettäviksi.

Free DHTML scripts provided by Dynamic Drive


OPH Etälukion kemia