1: Funktiot ja yhtälöt
Soveltavat tehtävät

Tähän osioon on koottu joitakin aiemmin opittua yhdisteleviä ja soveltavia tehtäviä ratkaisuineen.

Tehtävä 1    Kuinka paljon 20 % 2 l suolaliuokseen on lisättävä vettä, jotta saadaan 15 % liuos?




Tehtävä 2    Kaarlo saa 100 euron palkankorotuksen ja samalla verotus kiristyy 18 %:sta 20 %:iin. Tämän jälkeen Kaarlon verotettu palkka on 1720 euroa. Mikä oli Kaarlon alkuperäinen palkka verojen jälkeen?




Tehtävä 3    Auto pysähtyy 50 km/h nopeudesta 40 metrin matkalla. Nopeuden kasvaessa jarrutusmatka kasvaa neliösuhteessa eli nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka on nelinkertainen. Väinö ajaa 60 km/h rajoitusalueella 20 % ylinopeutta. Saako hän auton pysähtymään ajoissa havaitessaan tavarajunen lähestyvän vartioimatonta tasoristeystä, kun raitelle on matkaa 80 metriä?




Tehtävä 4    Puolen vuoden tulos tehtaassa oli vain 40 % vuoden tavoitteesta. Montako % tehokkaammin loppuvuoden työt on tehtävä, jotta päästäisiin tavoitteeseen?




Tehtävä 5    Kaksi poikaa teki erään työn kahdeksassa tunnissa. Kuinka pitkä aika saman työn tekemiseen menisi kuudelta pojalta, mikäli heidän työtehonsa olisi sama?




Tehtävä 6    Erään radioaktiivisen aineen määrä vähenee 6 % vuodessa. Kuinka monta prosenttia ainetta on jäljellä 50 vuoden kuluttua?




PITKÄ MATEMATIIKKA
Kurssin etusivu
Yhtälöitä
Prosenttilaskuja
Verrannollisuus
Potenssi
Neliöjuuri
Yleinen juuri
Murtopotenssi
Potenssiyhtälö
Funktiot
Potenssifunktio
Eksponenttifunktio
Soveltavat tehtävät
Harjoituskoe
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet