GLOBAALI ETIIKKA |
Maapallomme muodostuminen yhä kiinteämmäksi maailmankyläksi on tuonut uusia ongelmia ja haasteita. Ns. globalisaation myötä eri kulttuurit ja uskonnot kohtaavat toisensa tavallisten ihmisten arjessa.
Miten voisi elää yhdessä eri tavalla ajattelevien ja uskovien kanssa ja miten myös uskonnot voisivat olla edistämässä maailmanrauhaa ja hyvinvointia? Nämä ovat globaalin etiikan keskeisiä haasteita.
Suurten maailmanuskontojen edustajat ovat jo lähes sadan vuoden ajan keskustelleet Maailmanuskontojen parlamentissa kaikkia uskontoja yhdistävästä eettisestä perustasta. Vuonna 1993 parlamentti julkaisi julistuksen, joka sisältää:
|
| MAAILMANETIIKAN PERIAATTEET |
1. MAAILMANETIIKKA UUDEN MAAILMANJÄRJESTYKSEN POHJAKSI
- Meillä on kaikilla vastuu siitä, että syntyy parempi maailmanjärjestys.
- Tähän julistukseen sisältyviä periaatteita voivat olla toteuttamassa kaikki ihmiset, joilla on eettisiä periaatteita, ovatpa nuo periaatteet uskonnollisesti perusteltuja tai eivät.
- Oikeudenmukaisempaa maailmanjärjestystä ei kyetä luomaan pelkästään lakien, säädösten ja sopimusten varassa.
|
2. JOKAISTA IHMISTÄ ON KOHDELTAVA INHIMILLISESTI
- Kultaisen säännön periaate löytyy kaikista uskonnoista: Mitä tahdot tehtävän itsellesi, tee sitä myös toisille.
- Jokaisella ihmisellä on muuttumaton ja koskematon arvo.
- Kaikki sekä yksilöt että valtiot ovat velvollisia kunnioittamaan jokaisen ihmisarvoa.
|
3. VÄKIVALLATTOMUUS JA ELÄMÄN KUNNIOITUS
- Älä tapa! Kunnioita elämää!
|
4. SOLIDAARISUUS JA OIKEUDENMUKAINEN TALOUS
- Älä varasta!
- Ole oikeudenmukainen!
- Reilu peli kunniaan!
- Kohtuus ja vaatimattomuus
|
5. SUVAITSEVUUS JA TOTUUDELLISUUS
- Älä valehtele!
- Puhu ja toimi totuuden mukaisesti!
(Tämä koskee myös joukkotiedotusvälineitä, taidetta, kirjallisuutta ja tiedettä, poliitikkoja ja poliittisia puolueita sekä uskontojen edustajia.)
|
6. TASA-ARVOISUUS JA MIEHEN JA NAISEN KUMPPANUUS
- Älä ole epäsiveellinen!
- Kunnioittakaa ja rakastakaa toisianne!
(Lyhentäen teoksesta: Elämää säilyttävät arvot, Hans Küng/Karl-Josef Kuschel) |
| |
NS. KULTAINEN SÄÄNTÖ ERI USKONNOISSA
Vastavuoroisuuden ihannetta painottava "kultainen sääntö" löytyy hieman eri muodoissa monista uskonnoista. |
JAINALAISUUS (hindulaisuuden piiristä syntynyt uskonto)
"Ihmisen olisi vaellettava välinpitämättömänä maallisia asioita kohtaan ja kohdeltava kaikkia olentoja maailmassa siten kuin hän tahtoisi itse tulla kohdelluksi." |
BUDDHALAISUUS
"Tila, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle, ei voi olla sellainen myöskään toiselle; ja miten voin vaatia toista hyväksymään tilan, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle."
|
KUNGFUTSE
"Mitä et itse toivo, sitä älä tee myöskään toisille ihmisille." |
JUUTALAISUUS
"Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi." -Rabbi Hillel |
KRISTINUSKO
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." -Jeesus Nasaretilainen |
ISLAM
"Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen." |
|
TEHTÄVIÄ:
1. Miten maailmanuskontojen eettiset periaatteet mielestäsi toteutuvat maailmassa?
2. Vertaa ns. kultaista sääntöä eri uskonnoissa. Mitä yhteistä niillä on? Millaisia korostuseroja?
3. Vertaa esim. kungfutselaisuuden (ja juutalaisuuden) lausetta kristinuskon sääntöön? Onko erolla merkitystä?
4. Mitä suuria haasteita globaalille etiikalle näkisit tulevaisuudessa?
5. Minkälaiset ovat mielestäsi globaalin etiikan mahdollisuudet vaikuttaa maailman tilanteeseen? Onko uskontojen vuoropuhelulla merkitystä? |