4: Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Etälukio

”Yksi perhe, monta kieltä.”

Roomalaiskatolinen kirkko toivoi lisäävänsä kristittyjen yhteenkuuluvuutta latinan avulla. Protestanttiset opit ja muut aatevirtaukset nakersivat kuitenkin latinan valta-asemaa Euroopassa uudella ajalla. Erityisesti 1800-luvulla voimistunut nationalismi korosti kansan oman kielen tärkeyttä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kehittymisen välineenä.

Kansainvälisyys on arkipäivää yliopistokampuksilla, joilla eri puolilta maailmaa tulevat opiskelijat ja opettajat työskentelevät. Kuva Braunschweigin teknillisestä yliopistosta (Technische Universität). Kielikysymys on tärkeä kysymys myös yhdentyvässä Euroopassa. Voiko Eurooppa koskaan yhdentyä, jos sen alueella puhutaan yli kahtasataa kieltä?  Pelkästään EU:n alueella puhutaan noin 150:tä eri kieltä. Sen lisäksi tulevat eri puolilta maailmaa muuttaneiden siirtotyöläisten tai pakolaisten puhumat kielet. Pitäisikö määrittää yksi kieli, jota kaikki ymmärtäisivät ainakin välttävästi, ja jos pitäisi, niin mikä se olisi?

Euroopan unioni on valinnut kielikysymyksessä avoimen linjan. Monikielisyyden katsotaan kuuluvan osaksi eurooppalaista identiteettiä. 

EU tukee kielten opiskelua ja opetusta rahoittamillaan kieli- ja kulttuuriohjelmilla. Vuosittain syyskuun 26. päivänä vietetään erityistä Euroopan kielten teemapäivää.

Unionin virallisiin kieliin voit tutustua sivuilla http://europa.eu/abc/european_countries/languages/index_fi.htm.

IndexValtiottomien kansakuntien ja vähemmistöjen portaali antaa tietoa Euroopan kansallisista, alueellisista, kulttuurisista ja kielellisistä vähemmistöistä.

Eurooppaa kuvin ja sanoin

Tehtävä

Useimmat Euroopan kielet ovat sukua keskenään. Suurimpia kieliryhmiä ovat germaaniset, slaavilaiset ja romaaniset kielet, jotka kaikki luokitellaan kuuluviksi indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Mihin kieliryhmään ja laajempaan kielikuntaan kuuluvat oma äidinkielesi ja ne vieraat kielet, joita olet opiskellut tai opiskelet parastaikaa?

Pohdintatehtävä

Mieti seuraavien väitteiden sisältöä ja valitse niistä ne, jotka lähinnä vastaavat omaa näkemystäsi.

  • Kielten oppiminen edistää suvaitsevaisuutta ja yhteisymmärrystä maailmassa.
  • Euroopassa puhutut monet kielet ovat esteenä eurooppalaisen identiteetin syntymiselle ja maanosan yhdentymiselle.
  • Eurooppalainen identiteetti on mahdollista ilman yhteistä kieltä.
  • Euroopassa puhutut monet kielet ovat maanosan vahvuus.
  • Euroopan yhdentyminen vahvistaa vain valtakieliä ja heikentää vähemmistökieliä.
  • Euroopan kouluissa perusopintoihin pitää kuulua äidinkielen lisäksi vähintään yksi vieras kieli.
  • Euroopan kouluissa perusopintoihin pitää kuulua äidinkielen lisäksi vähintään kaksi vierasta kieltä.

YHTEISKUNTAOPPI
Me Euroopassa
"Homo Europeus"
Euroopan unioni
Kuka päättää, kellä valta?
Turvayhteisö
Kansalaisten Eurooppa
Eurooppalaisia arvoja
”Yksi perhe, monta kieltä.”
Bysanttilaisuus
Gotiikka
Museo
Yliopisto
Testaa tietosi
Matkalla Euroopassa
Eurooppalaista kulttuuriperintöä
Euroopan kasvot
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet