Kansalaiset ja Euroopan unioni

Miten kansanvalta toimii Euroopan unionissa? Tehdäänkö päätökset EU:ssa demokraattisesti? Entä, jos omassa maassa tehdyt päätökset ovat ristiriidassa unionin päätösten kanssa? Kysymystä EU:n demokraattisuudesta voidaan tarkastella laillisuuden ja läheisyysperiaatteen näkökulmista.
Unionin puitteissa käsitellään kysymyksiä, joihin jäsenmaat ovat antaneet suostumuksensa. Ylikansallisia päätöksiä tarvitaan lähinnä silloin, kun kansakunta ei pysty asiaa omin voimin hoitamaan, ainakaan tehokkaasti. Kansalliset rajat ylittäviä tehtäviä on ympäristön suojelussa tai esimerkiksi huumeiden ja terrorismin vastaisessa taistelussa. Unioni voi päättää vain niistä asioista, joista on laillisesti sovittu. Valtiolla on myös oikeus erota unionista, jos sellainen päätös tehdään kansallisella tasolla.
Niissä asioissa, jotka ovat päällekkäisiä alueellisten, kansallisten ja ylikansallisten toimielinten kanssa, noudatetaan ns. subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia, mieluummin kunnassa kuin läänissä, mieluummin alueellisella kuin valtiollisella tasolla ja mieluummin kansallisella kuin unionin tasolla.
Pohdintatehtäviä:
- Miten hyvin demokratia ja avoimuus toteutuvat mielestäsi EU:n yhteisistä asioista päätettäessä?
- Mieti syitä, miksi kansalaiset saattavat kokea Euroopan parlamentin ja "Brysselin" itselleen vieraaksi.
Tietoja Euroopan unionista esimerkiksi europa.eu.int, eurooppa-tiedotus.fi ja valtioneuvosto.fi
|