1: Yhteiskuntatieto Etälukio

Suomen tasavallan presidentti

Presidentinlinna

Kun Versailles'n rauhassa 1920-luvun taitteessa muotoiltiin rauhaa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Eurooppaan, sitä muotoiltiin ranskalais-amerikkalaiseen malliin: ainoa hyväksytty valtiomuoto oli demokratiaan pohjautuva tasavalta. Monarkkien ja keisareiden aika oli Euroopassa ohi, ja niin Suomessakin oli tyydyttävä tasavaltaan. Korvaukseksi menetetystä kuningaskunnasta monarkistit ajoivat kuitenkin läpi presidenttivaltaisen hallitusmuodon.

Kylmän sodan päätyttyä 1900-luvun lopulla Suomessa alettiin taas keskustella Suomen presidentin epätavallisen suurista valtaoikeuksista useimpiin muihin läntisiin demokratioihin verrattuna. Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa presidentin valtaa kavennettiinkin jonkin verran. Presidentillä on silti vielä enemmän valtaa kuin muissa Euroopan demokratioissa, joita johdetaan pääministerin voimin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ketkä osallistuvat EU:n huippukokouksiin. Paikalla on normaalisti osallistujamaan pääministeri. Vain Suomesta ja Ranskasta saapuu yleensä kaksi henkilöä, pääministerin lisäksi myös presidentti.

Tehtävät:

  1. Selvitä presidentin tehtävät ja valtaoikeudet vuoden 2000 perustuslain mukaan.
  2. Mitä rajoituksia Suomen perustuslaissa on asetettu presidentin vallalle?

Pohdintatehtävä:

Millä Suomen ylimmistä poliittisista vallankäyttäjistä pitäisi mielestäsi olla eniten valtaa: a) presidentillä, b) hallituksella vai c) eduskunnalla? Onko poliittisessa vallankäytössä odotettavissa muutoksia seuraavina vuosina, ja jos mielestäsi on, niin millaisia?

Syventäviä tehtäviä:

  1. Miten uusi perustuslaki muutti presidentin valtaoikeuksia Suomessa? Vertaa presidentin valtaa suhteessa hallitukseen, eduskuntaan ja korkeimpaan oikeuteen 1900-luvulla ja 2000-luvulla.
  2. Miksi Suomessa päädyttiin presidenttivaltaiseen hallitusmuotoon itsenäistymiskriisin jälkeen vuonna 1919? Vertaa vuoden 1919 hallitusmuotoa autonomian ajan ja Ruotsin vallan ajan hallitusmuotoihin.
Suomen tasavallan presidentistä ja presidentin toimenkuvasta www.tpk.fi

YHTEISKUNTAOPPI
Kurssin etusivu
Yksilönä yhteisössään
Suomalainen kansanvalta
Poliittinen päätöksenteko
Lainasäädäntövalta: eduskunta
Toimeenpanovalta: valtioneuvosto/hallitus
Suomen tasavallan presidentti
Päätöksenteko EU:ssa
Testaa tietosi
Paikallinen itsehallinto
Hallinto
Talous ja hyvinvointi
Turvallinen yhteiskunta
Hyvä elämä - hyvä yhteiskunta
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet