1: Yhteiskuntatieto Etälukio

Turvallisuuspolitiikka

Pasi-panssariajoneuvoja Säkylän kasarmillaSuomen ulkopolitiikan perusoppi on ollut puolueettomuus. Puolustusvoimien perustehtävänä on pidetty oman kansan ja alueen puolustusta. EU:n jäsenmaissa kansallinen puolustus on laajentunut yhteisten etujen puolustukseksi, jolla tarkoitetaan kriisien hallintaa Euroopassa ja sen ulkopuolella. Suomi on tukenut eurooppalaisen kriisinhallinnan kehitystyötä EU:ssa, Natonkin avulla. Luonnonkatastrofien ja terrorismin riepottelemassa maailmassa turvallisuudesta on tullut entistä tärkeämpi arvo.

YK:n tehtävänä on luoda turvaa kaikille maailman ihmisille. Epäoikeudenmukaisuus ei edistä yhteiskuntarauhaa eikä maailmanrauhaa. Solidaarisuutta tarvitaan sekä valtioiden sisällä että niiden välillä. Tärkeä kysymys onkin, voivatko eri kansoihin ja kulttuureihin kuuluvat ihmiset oppia tulemaan toimeen keskenään. Onko mahdollista, että omista arvoistaan ja tottumuksistaan kiinni pitävät ihmiset oppisivat kunnioittamaan toisin ajattelevia ja solmimaan luottamuksellisia suhteita muidenkin kuin kaltaistensa lähimmäisten kanssa?

Tehtävät:

  1. Nykyisin Suomen turvallisuuspolitiikka jaetaan kolmeen toimintalohkoon: a) vakauspolitiikkaan, b) konfliktin hallintaan ja c) pelotepuolustukseen. Selvitä, mitä nämä lohkot pitävät sisällään.
  2. Suomen puolustusvoimien tehtävät.
  3. Selvitä käsitteet maanpuolustusvelvollisuus, asevelvollisuus, väestönsuojelu ja puolustustilalaki.
  4. Mitä kansalaisen perusvelvollisuus osallistua maanpuolustukseen merkitsee a) miehille ja b) naisille?
  5. Mitä tarkoitetaan EU:n turvatakuilla?
  6. Mitä muita puolia kuin poliittinen ja sotilaallinen turvallisuus kansalaiset liittävät käsitteeseen turvallisuus?

Pohdintatehtäviä:

  1. Minkälainen armeija on tai olisi mielestäsi paras Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle a) vapaaehtoisarmeija, b) palkka-armeija vai c) yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija? Perustele valintasi.
  2. Lisäisikö vai vähentäisikö liittyminen Natoon Suomen turvallisuutta? Perustele kantasi.
  3. Pitäisikö suomalaisia joukkoja voida lähettää kriisialueille ilman YK:n tai EU:n valtuutusta, jos Suomen eduskunta niin haluaa?
  4. Miten hyvin poliittiset päättäjät ovat hoitaneet mielestäsi kansalaisen turvallisuuteen liittyviä asioita suomalaisessa yhteiskunnassa?

Syventäviä tehtäviä:

  1. Suomalaiset YK:n rauhanturvaajina.
  2. Euroopan unioni ja yhteinen puolustus.
  3. Siviilien ja kansalaisjärjestöjen merkitys kriisinhallintatehtävissä.
  4. Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan jälkeen kylmän sodan vuosina.
  5. Suomen turvallisuuspolitiikka 2000-luvulla.

Lisätietoja turvallisuuspolitiikasta Yleisradion opinportista.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, ulkoasiain hallinnosta tai esimerkiksi Suomen edustustoista ulkomailla

Poliisin työstä, pelastustoimesta, rajavartiolaitoksesta ja tullilaitoksesta

Suomen puolustuspolitiikasta


YHTEISKUNTAOPPI
Kurssin etusivu
Yksilönä yhteisössään
Suomalainen kansanvalta
Poliittinen päätöksenteko
Paikallinen itsehallinto
Hallinto
Talous ja hyvinvointi
Turvallinen yhteiskunta
Oikeusvaltio
Testaa tietosi
Turvallisuuspolitiikka
Testaa tietosi
Hyvä elämä - hyvä yhteiskunta
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet