1: Yhteiskuntatieto Etälukio

Vaalit

Vaalitoimitusta säätelee vaalilakiSuomalainen demokratia poikkeaa huomattavasti antiikin Kreikan pienten kaupunkivaltioiden kansanvallasta. Ateenassa ne, jotka olivat täysivaltaisia kansalaisia, säätivät lait ja tekivät päätökset kokoontumalla torille äänestämään. Meillä kansalaiset valitsevat yleisillä vaaleilla ne henkilöt, jotka hallitsevat heidän puolestaan.

Kaikilla täysi-ikäisillä suomalaisilla on ollut äänioikeus ja vaalikelpoisuus valtiollisissa vaaleissa jo ennen kuin Suomesta tuli suvereeni valtio. Vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa äänestäminen sallittiin myös naisille. Suomalaiset naiset saivat samalla ensimmäisinä maailmassa myös vaalikelpoisuuden eli oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa.

Suomen kansalaisten mahdollisuus osallistua päättäjiensä valintaan lisääntyi merkittävästi 1900-luvun lopulla. He saivat oikeuden valita presidenttinsä suoralla kansanvaalilla ilman valitsijamiehiä. Suomen liityttyä EU:in vuonna 1995 kansalaiset valitsevat myös edustajansa Euroopan parlamenttiin yleisillä vaaleilla.

Tehtäviä:

  1. Suomessa kansalaiset osoittavat poliittista valtaansa välillisesti - äänestämällä vaaleissa. Mihin eri tarkoituksiin vaaleja järjestetään, mitkä tahot ne organisoivat ja kuinka usein? Miten vaalit eroavat toisistaan eri vaalityypeissä?
  2. Mitä tarkoittavat seuraavat käsitteet: äänioikeus, vaalikelpoisuus, rekisteröity puolue, valitsijayhdistys, vaaliliitto, vaalipiiri, suhteellinen vaalitapa, vertausluku, d´Hondtin menetelmä, listavaali, henkilövaali, enemmistövaali, äänikynnys?

Pohdintatehtäviä:

  1. Ovatko seuraavat väitteet mielestäsi tosia vai epätosia? a) Yleinen vaali auttaa kansalaisia tuntemaan itsensä yhteisönsä täysivaltaisiksi jäseniksi. b) Vaalit lisäävät kansalaisten ja poliittisten päättäjien välistä vuorovaikutusta.
  2. Äänestämisaktiivisuutta on tutkittu ja on todettu mm., että siihen vaikuttavat äänestäjän sosiaalinen asema yhteiskunnassa, hänen ikänsä ja sukupuolensa. Miten äänestysaktiivisuus riippuu omien havaintojesi tai oman arviosi mukaan näistä kolmesta tekijästä?

Lisää vaaleista ja niiden järjestämisestä Suomen oikeusministeriön sivuilta osoitteesta http://www.vaalit.fi/


YHTEISKUNTAOPPI
Kurssin etusivu
Yksilönä yhteisössään
Suomalainen kansanvalta
Suomen perustuslaki
Vaalit
Puolueet ja muut kansalaisjärjestöt
Kansalaiset ja Euroopan unioni
Testaa tietosi
Poliittinen päätöksenteko
Paikallinen itsehallinto
Hallinto
Talous ja hyvinvointi
Turvallinen yhteiskunta
Hyvä elämä - hyvä yhteiskunta
YO-tehtäviä
Sivukartta
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet