MITÄ ? MIKSI ?
Mitä tarkoitetaan arvioinnilla ?
Miksi koulun tai oppilaitoksen itsearviointia on hyödyllistä ?
Jokaisen oppilaitoksen tulee arvioida omaa toimintaansa. Arviointeihin voivat osallistua esimerkiksi oppilaat, opettajat, rehtori, johtokunta, koulun muu henkilökunta ja oppilaiden vanhemmat. Arvioinnit perustuvat asetettuihin tavoitteisiin. Arvioinnin tulokset ovat pohja kehittämiselle.
Millä tavalla koulun itsearviointi liittyy koulutuksen ylläpitäjän tekemään arviointiin ?
Opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta. Sekä kunta-arviointi että koulun itsearviointi ovat opetuksen kehittämisen välttämättömiä välineitä.
Miten aloittaa ?
Miten arviointikohteet valitaan, miten sovitaan menetelmistä ja minkälainen on tapahtumakulku? Tässä lyhyt prosessikuvaus.
Mitä löydän verkosta ?
Välineitä itsearviointiin -verkkopalvelu on Opetushallituksen tuottama aineisto jota ensisijaisesti on tehty tukemaan kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuvaa arviointityötä. Aineisto koostuu kuudesta temaattisesta kokonaisuudesta. Jokaisen kokonaisuuden sisällä on:
opastavia alkutekstejä , jotka avaavat aiheiden käsittelyä, lisäksi on tarjolla
arviointivälineitä , kuten kyselylomakkeita ym., lisää tietoa janoaville aiheeseen liittyvää
tutkimustietoa ja faktaa sekä eri
arviointimenetelmien esittelyä.
Sisällöt rakentuvat tällä hetkellä perusopetuksen arviointiin, mutta työstämme osuuksia jotka keskittyvät lukion, ammatillisen koulutuksen ja aikuisopetuksen itsearviointia.
TEEMAT:
Toiminta-ajatus ja tavoitteet käsittää koulun/oppilaitoksen arvioinnin yhteys mm. koulun toiminta-ajatukseen ja tavoitteisiin, yleistä itsearviointiprosessiin liittyvää tietoa sekä kunnan tai koulutuksen ylläpitäjän toteuttaman arvioinnin ja koulun tekemän arvioinnin yhteys.
Yhteistoiminta ulkopuolisten tahojen kanssa. Varteenotettava arviointitapa on eri keinoin tapahtuva yhteistyö osapuolen arviointipalautteen kerääminen tai aiemman/seuraavan kouluasteen palautteen hyödyntäminen arvioinnissa.
Resurssit, tilat ja tukipalvelut. Taloudellisten resurssien käytön arvioiminen, fyysisten puitteiden arvioiminen, erilaiset järjestelyt kuten koulumatkat, kouluruokailu ja tukipalvelut ovat keskeisiä koulutoiminnan edellytyksiä ja näiden arviointi siten tärkeätä.
Ilmapiiri ja johtamiskulttuuri käsittää koulua työyhteisönä, päätöksentekoa, tiedotusjärjestelmiä ja työilmapiiriä.
Opetus ja oppiminen keskittyy opettajan ja oppilaan toteuttamaan tai koskeviin arviointeihin liittyen opetukseen ja oppimiseen.
Oppilas- ja opettajatiedot ovat seurantatietoja ja vertailutietoja esittävä aineisto.
Joiltain osin eri teemakokonaisuuksien aihealueet lomittuvat, näissä tilanteissa pyritään linkkein opastamaan aihetta sivuaviin muihin kokonaisuuksiin.
Palaa
päänäytölle ja
itsearviointiaineisto on
käytössäsi.
|